Home is where your heart is

I ♥ Edinburgh.

Ei miulla muuta.

Viva la Vida

Juhannuksena 2011 nautiskelimme Turon kanssa elämästämme Bathin kauniissa kylpyläkaupungissa Englannissa. Samoilimme pitkin kapeita kivisiä kujia, eksyimme liian usein juomaan liian hyvää olutta ihanasti nimettyihin pubeihin kuten The Salamander tai The Hop Pole, vietimme tuntikausia istuskellen puistojen ja kauniiden vanhankaupungin aukioiden penkeillä ilmapiiriä aistien ja toisiamme alitajuntaisesti koko ajan lähemmäksi vetäen, niin kuin kaksi viikkoa aviossa olleiden kuuluukin. Kävimme pitkiä keskusteluja elämästä, meistä, haaveista ja tulevaisuuskuvista. Paljon uutta oli tulossa seuraavien viikkojen aikana, pienestä koirapojasta kummankin uusiin opiskelupaikkoihin. Puhuimme kaupungeista, joihin voisimme asettua asumaan, töistä, joita haluaisimme tehdä, koiraroduista, jotka voisivat keeshondin ohella olla meidän, ja vauvoista, kolmesta tai neljästä. Tunsimme itsemme niin aikuisiksi, kun ensimmäistä kertaa pohdimme oikeasti mahdollista ajankohtaa perheenlisäykselle, eikä sopimamme "noin kaksi vuotta" tuntunut mahdottomalta ajalta odottaa ennen aiheen uutta käsittelyä.

Tuon keskustelun jälkeen rentouduimme täysin. Kaikki häitä edeltäneen stressin rippeetkin kaikkosivat, epävarmuus tulevasta haihtui mielestä, ja keskityimme täysin hetkestä nauttimiseen. Iltaisin kömmimme päivän kokemuksista uupuneina Copenhagen Roomin upottavan pehmeään sänkyyn katsomaan loputtomasti Quite Interestingiä. Juhannuksena seurailimme myös keskiyön aikaan tulevaa livelähetystä Glastonbury Festivalin huikeista keikoista. Coldplay tuntui erityisen taianomaiselta, ja jokaisen kappaleen myötä käperryin tiiviimmin Turon kainaloon. Viva La Vidan alkaessa tuntui mahtavalta tajuta, että se oli jo neljäs kesä, kun kuuntelin tuota biisiä, ja samalla neljäs kesä, kun kuuntelin sitä Turon kanssa. Menneiden suvien erilaisia elämäntilanteita kelatessani tajusin, kuinka turhaa tulevaisuutta, edes seuraavaa kesää, on suunnitella, koska ihan kaikki on mahdollista, ainakin kun meistä kahdesta on kyse.

Ja kuinka onnellisia olimmekaan viisi päivää, tai kolme viikkoa, tai yhdeksän kuukautta, tai kokonaista vuotta myöhemmin, ja kuinka paljon maailma oli taas kerran muuttunut, kun juhannuksena 2012 tanssitimme kolmen kuukauden ikäistä tytärtämme Velmua - minkäpä muunkaan kuin Coldplayn tahtiin. :) Viva la Vida, indeed.