Hengittäkää syvään, nyt on rakkautta ilmassa

Menneellä viikolla sairastettiin ja tallattiin paikoin hyvin tahmeassa arjessa, joten perjantaiaamun koittaessa tuntui erityisen ihanalta pakata kimpsut ja kampsut, jättää Velmu isovanhempien hellään paapovaan huomaan, ja painella kohti pääkaupunkia Turon ja Mimmi-vauvan kanssa. Jäimme junasta jo reilusti ennen lounasaikaa, kävelimme Pasilan, Alppilan ja Vallilan huudeilla ihanasta kevätauringosta nautiskellen, ja päädyimme hotelliimme Siltasaareen sopivasti nälkäisinä. Hakaniemen hallista Soppakeittiön bouillabaissea sekä porkkana-inkiväärikeittoa messiin ja hotellihuoneeseen lounaalle ja torkkumaan. Nautittiin hitaasta perjantaista, Turo poikkesi omilla tutkimusmatkoillaan ja minä nukuin vähän univelkoja pois ja laittauduin iltaa varten. Kultainen Turo vietti illan Mimmin kanssa ja päästi miut ansaittua vapaailtaa viettämään. Taidan olla naimisissa maailman parhaan miehen kanssa. <3

Iltasella hyppäsin metroon ja painelin keskustaan spontaanisti sovitulle illalliselle ihanan ystäväni kanssa. Lasi valkoviiniä ja ihana alkupalalautanen olivat juuri sitä, mitä pitkän raskauden ja ensimmäisten vauvakuukausien jälkeen elämältä kaipasin! Niin olivat myös ihanan helpot keskustelut, vähän vauvoista ja aika paljon kaikesta muusta. 

Vatsa herkkuja pullollaan painelin lempparipariskuntani kanssa Tavastialle Olavi Uusivirran tahtiin rehaamaan. Vitsi miten oli onnellinen fiilis, kun skoolailtiin ennen keikan alkua, ja erityisesti sitten, kun bändi marssi lavalle ja sai vaan heittäytyä musiikin vietäväksi. Ah. Tykkään uudesta Ikuiset lapset -levystä eniten sitten vuoden 2008 Minä olen hullu -lätyn, joka on ehdoton suosikkini Olavin teoksista. Kauas tämä ei kuitenkaan jää, ja kunhan näihin biiseihin saa kytkettyä vähän muistoja, niin voi olla että aika tärkeä levy on tulossa. Mahtava oli keikkakin, ihan huippu ja energinen meininki pojilla ja yleisöllä myöskin.

Ihana oli silti hiipiä hotellihuoneeseen hiukan puolenyön jälkeen toteamaan, että Mimmi nukkui vatsa pullollaan, ja kellahtaa Turon viereen uinumaan. Aamulla keikkaseuralaiseni liittyivät seuraamme aamiaiselle, ja kiepahdimme vielä katsomassa heidän uutta upeaa kotiaan ennen kuin riensimme junaan ja takaisin kotiin Velmun synttäriviikonloppua viettämään. 

Oli kyllä niin kiva pieni irtiotto, kun kaikki meni niin vaivattomasti. :) Josko tästä vaikka alkaisi se vauva-arjen alkusumusta havahtuminen... Pieni pakko taitaa olla, koska tulevina viikkoina täytyisi alkaa ahkerasti siirtää maallista omaisuutta pahvilaatikoihin, jotta se voidaan reilun kuukauden kuluttua roudata toiselle puolelle Suomea. Me ollaan menossa kotiin. :)

Tuulihattupää 2v!

Kermavaahtoo laitan hattuun - nyt ei estää voi kukaan, täältä tuun!
- Mimi & Kuku: Tuulihattu

Meillä juhlitaan tänään meidän isompaa pikkuista, nimittäin Velmunen täyttää kokonaiset kaksi vuotta. :) Heräsin aamuseiskalta tekemään tytölle lahjaksi luvattua Muumimamman vadelma-banaanikakkua, ja vaikka elämäni ensimmäinen sokerikakkupohja meni ihan plörinäksi, oli kakku kuitenkin juuri sitä, mitä kaksivuotias kakulta toivoi. Kiiiiiiiitos äiti kaikui koko aamun halausten saattelemana. Voi että tuota tyttöä. :')

Viime viikonloppuna juhlittiin Velmun syntymäpäivää yhdessä Mimmin ristiäisten kanssa, ja parin viikon päästä juhlitaan vielä kertaalleen Savon suvun kanssa. Tänään otetaan siis ihan rauhassa. Iltapäiväksi saatiin mieluisia vieraita, ja loppupäivä aiotaan viettää köllötellen, ulkoillen ja leikkien. Suukkoja, haleja ja yhteistä aikaa, eipä sitä sen kummempaa ihminen tarvitse ollakseen onnellinen. Synttäriaamun paketista löytyi vielä enon hankkima SkipHopin ihanainen pöllöreppu, joka selässään Velmu on kuljeskellut koko päivän melko polleana, ja kertonut lähtevänsä "junalla reissuun". Ensi viikolla sitten, tulevia kotikontuja tutkailemaan! ;)

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Making things happen

( 1, 2, 3, 4 )

Tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä kaikki palaset tuntuvat loksahtavan paikalleen? Jostain asiasta tai vaikka ihan koko elämästä on saattanut kantaa huolta päivien tai kuukausien ajan, ja sitten yhtäkkiä kaikki on selvää. Ehkä se johtuu kevätauringosta tai jostain randomista hormonitasapainon muutoksesta, mutta tänään mulle kävi näin, ja nyt on niin hyvä flow ettei mitään järkeä! Haluan muistaa tämän fiiliksen ja ammentaa sen muistosta joskus epätoivon hetkinäkin, siksipä tätä postausta tässä väkerrän. 

Ehkä joku muu saa tästä inspiraation, tai sellaisen tunteen, että vaikea tilanne voi ratketa parhain päin ihan yhtäkkiä, lyhyenkin ajan kuluttua. Koska onhan juttu vaan niin, että me kaikki ollaan aika hemmetin kykeneväisiä, kun vaan uskalletaan ja ryhdytään. Ei mutinoita, tekosyitä tai selityksiä. Se ei tarkoita sitä, että aina pitäisi olla hymy korvissa tai jaksaa tsemppailla, mutta aika paljoon jokainen pystyy silkalla tahdonvoimalla. 

Jos tämä oli siulle itsestäänselvää, niin onnittelen. Mulla meni näköjään lähemmäs 26 vuotta, että ihan oikeasti asian sisäistin. Pieniä suuria unelmia, aijai, niitä vaan todeksi tekemään.

Palaan asiaan myöhemmin, sitten kun saan asiat rullaamaan. Ihanaa keväistä keskiviikkoa!

( Kuva )

Paastoamaan

 ( Kuva täältä )

Viime yönä istuin puoli neljän aikaan olohuoneen sohvalla syöttämässä unista Mimmiä. Vaikka yön ensimmäinen unipätkä onkin jo onnellisesti vähän pidentynyt sekä vauvalla että äidillä, tarvitsen silti jotain virikkeitä pitämään mut hereillä yösyötön ajan. (Perhepedissä imettäminen ei ole oikein vaihtoehto, koska siinä sammahdan heti kun vauva saa tissin suuhun, ja sitten herätään liivinsuojista ja maidonkerääjistä huolimatta lakanat ja vaatteet aivan märkinä. :/ ) Yleensä selaan Pinterestiä tai luen blogeja, ja viime yönä noissa molemmissa oli yksi aika hallitseva teema: tänään alkanut paastonaika.

Jostain syystä mä innostun tosi helposti tällaisista tietyn ajan kestävistä "haasteista". Olin teininä vuoden ilman karkkia ja suklaata, innostuin Velmun raskauden jälkeen kuntoilemaan juoksukoulun ja erilaisten kuukausihaasteiden avulla. Taidan olla vähän nörtti, mutta mua todella motivoi liikuntasuunnitelmien tekeminen kuukaudeksi eteenpäin, ja etenkin se hetki, kun treenin jälkeen saa vetää raksin yhden päivän yli. ;) 

Joten, koska parhaat ideat tunnetusti tulevat spontaanisti keskellä yötä, päätin muitta mutkitta ryhtyä paastolle! Muutaman asian listasin tavoitteikseni tälle paastonajalle:

1. 40 päivää ilman kahvia ja suklaata. Tämä olisi ollut edessä muutenkin joksikin aikaa, koska pikku-Mimmin vatsa ei tunnu oikein moisia herkkuja kestävän. Muutenkin tarkoituksena on vähentää sokeristen herkkujen kulutusta, ja rajata se vain oikeisiin juhlatilanteisiin.

2. Kuusi viikkoa, joiden aikana meidän huushollissa syödään enenevissä määrin kasvisruokia. Tavoite on se, että yli puolet aterioista olisivat kasvissyöjälle sopivia. Tilasin viime viikolla sopivasti pari kirjaa, joista lienee tässä apua: Saara Törmän Saa vaivata sekä Easy Vegan: Simple Recipes for Healthy Eating. Alkuperäinen motivaatio kirjojen hankkimiselle oli siskoni, joka omituisena joogahippiäisenä suunnittelee vegaaniksi ryhtymistä ( ;) ), mutta nyt noista on sitten hyötyä kotosallakin. Jes! 

3. Kuusi viikkoa, joiden aikana pyrin ostamaan mahdollisimman vähän. (Tällä päätöksellä mukana myös Ekopaastossa!) Tämä tulee ehdottoman hyvään saumaan, koska muuttoviikonloppu on viittä vaille lyöty lukkoon, ja koko tämän härdellin pakkaaminen ja roudaaminen toiselle puolelle Suomea ei ole ihan iisibiisein juttu noiden meidän sinttien kanssa. Ei siis lisää kamaa meille, vaan ennemminkin kaikesta turhasta luopumista. Haluan elää kauniissa, selkeässä kodissa, enkä rojuläjän keskellä.

4. 40 päivää ilman Facebookia. Harkitsin ensin koko sosiaalista mediaa, mutta säälittävää kyllä, siihen olisin tarvinnut vähän pidemmän valmistautumisajan. Ehkä ensi vuonna kunnolla mukavuusalueen ulkopuolelle? Ja jos totta puhutaan, on Facebook ehdottomasti se suurin aikasyöppö, ja niin täysin turha sellainen. Veikkaan Turon olevan todella onnellinen erityisesti tästä päätöksestäni. ;) Toivottavasti tässä ei sitten vaan käy näin:

( Kuva täältä )

... :D Ei kai? No, tässäkin kohdassa on vähän isompi hiljetyminen kyseessä. Pyrin vähentämään kaikkea turhaa koneen ja/tai puhelimen tuijottelua. Valitsemaan kirjan tv-sarjan sijaan. Lopettamaan turhan stressaamisen ja listojen laatimisen, ja nauttimaan hetkistä vaikkapa leikkimällä enemmän tyttöjeni kanssa.

Olkoon nämä muutokset pysyviä mielenmuutoksia, paaston loputtuakin! :)

Raporttia seuraa, viimeistään huhtikuussa 40 päivän kuluttua. Reseptejä toivottavasti jo aiemminkin. :) Onko joku muu ryhtynyt paastoilemaan?

Elämä on juhla

Silmäripsen alla

värähtelee avaruus,

valossa kelluva vauvan tieto:

olen rannaton salaisuus.

- Hannele Huovi 

Elämä vastasyntyneen kanssa on pehmeän sumuista. Maidontuoksuista, unista, hymisevää. Kapaloimista, hyssyttelyä, silittelyä, ihmettelyä. Erityistä ja aina vaan niin ainutlaatuisen mullistavaa, toisella ja varmaan ties kuinka monennellakin kerralla.

Kuvat tämän herrasmiehen ottamia.

Love, love here we are

Siellä se nyt on, pieni maitokoomaaja. Ja hei, uusi sohvakin!

Päätökseen tuli sekin loputtomalta tuntunut loppuraskaus! Muutaman päivän tsuumailimme merkkejä lähestyvästä myrskystä, ja kun sunnuntaipäivänä Pellervo pyöri jaloissani eikä oikein olisi halunnut jättää mua yksin, eivät maanantaisena aamuyönä kertarysäyksellä kivuliaina ja tiheinä alkaneet supistukset tulleet niin hirmuisena yllätyksenä.

Ja maanantaina 27.1.2014 hieman puolenpäivän jälkeen laskettiin synnytyssalissa rinnalleni toinen tyttäremme, pikkuinen Mimmi. 

Tai oikeastaan ei niin hirveän pikkuinen, koska syntymämitoiksi matamille kirjattiin hulppeat 4650 grammaa ja 53 senttiä...!! Arvasin vauvan isokokoiseksi jo synnytyssaliin saavuttuamme, kun kätilö teki kokoarvion vatsan päältä tunnustelemalla, eikä sanonut mitään. :D Päätin kuitenkin siinä samassa olla ajattelematta koko asiaa, koska muuten olisin mennyt aivan järkyttävään paniikkiin. 

Olikin hyvä luottaa vaistoonsa, tai vaikka mun ja vauvan tiimityöhön, koska Mimmi mahtui syntymään oikein mainiosti. Mulla oli apuina upean kätilön ja rakkaan Turon lisäksi doula (tästä kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksensa!), akupainanta, tens-laite, säkkituoli, Taysin uusi iki-ihana amme suihkuineen, sekä ilokaasu ponnistusvaiheen aikana. Sairaalassa ehdimme olla kaikkiaan vain nelisen tuntia ennen Mimmin saapumista maailmaan, ja ponnistusvaihekin kesti kokonaiset 13 minuuttia. Siitä jäi muistoksi kolme tikkiä (vanhan epparihaavan antaessa periksi), joten kaikkiaan aika jees!

Kahden yön verran majailimme Taysin potilashotellissa, jolle sillekin voisin kirjoittaa oman oodinsa jossain vaiheessa. ;) Velmu kävi isin kanssa ihmettelemässä pikkusiskoa, ja on ottanut Mimmin vastaan kaikkiaan tosi hyvin. Pieniä kiukkuja ja mustasukkaisuuskohtauksia on toki esiintynyt, mutta ne ovat kohdistuneet meihin vanhempiin. Vauva on vaan ihana hassu, joka pitää saada sykkyyn monta kertaa päivässä. Mun pienet.

Viime viikko oli vielä aikamoista sopeutumista ja kävi pieni babybluesin poikanenkin kylässä etenkin iltaisin, mutta uuden viikon alkaessa kaikki on tuntunut helpottavan. Turo on isyyslomalla vielä ensi viikon, joten mä saan toipua rauhassa, ja aloittaa sitten uudenlaisen arjen ihmettelyn tyttöjeni kanssa mahdollisimman hyvävointisena. :) 

Odottavan aika on

Möhömaha täällä moi.

Joo, edelleen.

Voin kertoa, että lasketun ajan ylittävät päivät ovat jotain luontoäidin julmimpia vitsejä. Hirveitä hormonipyörremyrskyjä, hysteeristä itkua ja pelottavia naurukohtauksia ei mistään syystä, koko ajan kömpelömmäksi käyvä kroppa ja hyvin valasmainen olotila. Ihanaa, eikö? Eikä lasketusta ajasta ole kuin kolme päivää. Nähtäväksi jää mihin sfääreihin päästään, jos helmikuun koittaessa olen edelleen yhtenä kappaleena. 

Mä kuvittelin aina, ettei kukaan oikeasti sanoisi tässä tilassa oleville kommentteja tyyliin "ei sinne mahaan ole kukaan vielä jäänyt!", ettei kukaan ole niin tyhmä. Olin väärässä. Olen kuullut kyseisen kommentin melkein viiteen kertaan. Melkein, koska viidennellä kerralla aloitin välittömästi kovaäänisen turhautumisulinan, joka on ainakin keeshond-merkkisten koirien ihmisille hyvin tuttu. (Sori posteljooni, ei se ollut henkilökohtaista, satuit vaan soittamaan ovikelloa huonolla hetkellä.)

Pitäisi varmaan ottaa Pellervosta mallia muutenkin. "Taisivat huijata että olisi muka joku vauva tulossa", ja painua peiton alle parempia fiiliksiä odottamaan.

Olen edelleen yrittänyt hakea positiivisia viboja siitä loputtomasta tekemällä tehdystä "to do -listastani", mutta sen teho alkaa kyllä heiketä. Tällä hetkellä tekemättä on

39. katso Gilmoren tytöt loppuun
40. pakkaa omia vaatteita mahdollista potilashotelli-oleilua varten
41. lakkaa kynnet, ja muista tarkastaa täytyykö lakka poistaa ennen synnytystä

Las Chicas Gilmore on edennyt viimeisen kauden jaksoon numero 20, joka taitaa olla kolmanneksi viimeinen. Nuo vikat tulee aina tuijotettua putkeen, joten ehkä huomisen jälkeen Ruu olisi valmis...

Tai ensi viikolla sitten viimeistään... on kai jo pakkokin?! ;)

Iso pieni tyttö

Kauppareissulla 15.1.2014. Ite!

Vaikka Velmu on kasvanut melkein silmissä koko pienen elämänsä ajan, on se suurin yksittäinen harppaus tulossa tässä päivänä minä hyvänsä, kun neidin titteleihin lyödään yksi mainioimmista: isosisko. Ei tuollainen piirun verran vaille kaksivuotias taida vielä tajuta miten maailma kohta mullistuu, kun pikku-Ruu pamahtaa kuvioon mukaan. Ja hyvä niin!

Itkulta ja hammastenkiristelyltä tuskin vältytään missään perheessä jäsenmäärän kasvaessa ja jokaisen sopeutuessa pikkuhiljaa uusiin kuvioihin. Velmun luonteen tuntien uskon ja toivon, että minä ja Turo löydetään nopeasti oikeat keinot tukea tytön kasvua isosiskoksi, ja vauvasta tulee pian hänellekin tärkeä osa perhettä. :) Tärkeintä on varmaan muistaa, että vaikka Velmu tuntuu kohta vastasyntyneeseen vauvasiskoon verrattuna isolta, on hän oikeasti vielä aika tosi pieni.

 

Unitukat päivälevolta heränneinä :)

Jos lukijoiden joukossa on kahden tai useamman lapsen vanhempia, otetaan kaikki asiaan liittyvät vinkit ilolla vastaan! :)

Talvipuutarhaan

Miulla ja Turolla on ollut ilo kutsua näitä maisemia "takapihaksemme" jo yli neljän vuoden ajan. Kesästä syksyyn ja talvesta kevääseen ja taas uudelleen näissä maisemissa on lenkkeilty vaihtelevalla, alati kasvaneella kokoonpanolla.

Nuoren pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti muuttui avioparin ja koiranpennun huusholliksi. Neljä päivää Pellervon kotiutumisen jälkeen tärisin epäuskoisena kylppärin lattialla positiivinen raskaustesti kädessäni häämatkatuliaisemme ilmiannettua itsensä. Velmua odotellessamme saimme onnenkantamoisella (tai kohtalolla?) asunnon vain kahden kadun päästä, emmekä joutuneet luopumaan rakkaista huudeista.

Olen ihan superiloinen siitä, että Ruukin saa syntymänsä jälkeen muuttaa hetkeksi nykyiseen kotiimme. Jos kaikki menee edes suunnilleen alustavien suunnitelmien mukaan, on maisemanvaihdos lähellä. Aivan liian lähellä miun herkistelyyn taipuvaiselle mielelleni, jonka pitää saada hyvästellä ja haikailla aikansa ennen kuin on valmis ottamaan seuraavan askeleen.

Vaan on se muutos hyvästä. Elämän liikettä. Ja koti on aina siellä, missä ihana ei-enää-niin-pieni perheenikin on.

Sitting, waiting, wishing

Neljä päivää laskettuun aikaan, ja tunnelmat ovat enemmän odottavat kuin koskaan. Velmu syntyi viisi päivää ennen laskettua aikaansa, ja kaikista ennakko-oloista ja lääkäreiden arvioista huolimatta Ruu päätti pysytellä kyydissä isosiskoaan kauemmin. Miulla on sairaalakassi pakattuna, vauvan kotiutumiskamppeet nakattuna pikkuruisen toppahaalarin sisällä turvakaukaloon, säälittävän pienet rääpäleelle sopivat vaatteet viikattuina lipaston laatikoihin, hoitopisteet varusteltuina ja ties mitä. 

Joka päivä teen tai huomaan jonkun pienen asian, ja päässäni käy ajatus nyt kun. "Nyt kun minivaipat on hankittu, vauva ehkä syntyy." "Nyt kun nukuin näin hyvät yöunet, Ruu syntyy ihan pian!" "Nyt kun talviaurinko paistaa ja pääsin pitkälle kävelylle pakkaseen, vauva on varmaan valmis tulemaan."

Jospa Ruu odottaa, että tuo ihana sirkusmobile pääsee paikalleen makuuhuoneen hoitopöydän päälle ennen kuin syntyy? Tai sitten hän on vain täsmällinen tyyppi alusta saakka, ja ilmaantuu vasta laskettuna päivänä. Kunhan ei olisi liikaa äitiinsä tullut ja saapuisi vasta "tyylikkäästi" myöhässä...

Sunnuntain säveliä

Maanantai-iltana järkytin Turoa ehdottamalla, että katsoisimme pitkästä aikaa kotisohvalla jonkin elokuvan. Leffoja rakastavalle miehelleni raskaus- ja imetysaikani ovat olleet siltä(kin?) osin tuskallisia, että aivoistani tulee höttöä, jolla ei keskitytä mihinkään kovin pitkään ja monitahoiseen tarinaan. Näin olemme yleensä suosiolla jättäneet kahdenkeskiset elokuvahetket pois päiväjärjestyksestä ja tuijottaneet hömppäsarjojen 20 minuuttia kestäviä jaksoja, jos niitäkään.

Hankimme Netflixin alkuvuodesta, ja olemme olleet siihen tosi tyytyväisiä. Omat dvd-levymme olemme suureksi osaksi myyneet pois hyllyistä pölyttymästä, koska tuolta niitä voi katsella silloin kun siltä mahdollisesti tuntuu. Toki joitakin suosikkeja on edelleen hyllyssä, ja lastenleffat säästimme järjestään odottamaan Velmun ja Ruun varttumista. :)

Netflixin uumenista löysin leffatarjontaa selaillessani lapsuuden suosikkini, Anastasian. Se teki aikoinaan suuren vaikutuksen kymmenvuotiaaseen pikku-Mimsiin, ja Turo suostui hihkumisestani huvittuneena sen kanssani katsomaan. Ja olihan se hyvä, erityisesti musiikkiensa puolesta. Sunnuntain säveleksi valikoitui tänään siis pitemmittä pähkäilyittä superkaunis Once Upon A December. Tätä kuunnellessani tuli mieleen, että jos minä ja Turo olisimme menneet naimisiin 3.12.2011, kuten aluksi yhdessä vaiheessa suunnittelimme, olisi tästä saanut aika mielettömän mahtipontisen häävalssin. ;)

2014

( Kuva )

Joulukuun jälkimmäinen puolikas täyttyi pienestä järkytyksestä, kun peräti kaksi lääkäriä antoi kohdunsuun tilanteen perusteella arvionsa siitä, että raskaus ei luultavasti mene lähelle laskettua aikaa vaan kestää "ehkä vielä pari viikkoa". Iski odottamaton järjestelyn tarve, ja sen jälkeen vielä hitusen suurempi jännitys, kun ennen joulua sain kuin sainkin kaiken välttämättömän valmiiksi kotona ja päätimme pitää kiinni alkuperäissuunnitelmasta ja viettää joulun Savossa. Reilun kolmen tunnin automatkat sujuivat yllättävän kivuttomasti, joskin aiheuttivat seuranneiden vuorokausien aikana harvinaisen tujuja supisteluja... Vaan niin sitä selvittiin, vauvavalmisteluista, joulusta, ja vuodenvaihteestakin tänne tammikuuhun! Raskaus on täysiaikainen ja periaatteessa vauva voisi tulla hetkenä minä hyvänsä.

Ja nyt saankin sitten ilmeisesti liittyä siihen einelääkäritmistäänmitääntiedä-sakkiin, koska yllättäen Ruu on edelleen tukevasti lähtökuopissa, muttei toistaiseksi osoita tarvetta raivata tietään maailmaan. ;)

Vaan onpas tämä aika ihanaakin! Tehtävälistalla on enää ihan muutama muodollinen juttu jos odottavan aika uhkaa käydä pitkäksi. Ajattelin kuitenkin vain nukkua ja syödä mahdollisimman hyvin, hakeutua usein Turon kainaloon paijattavaksi, ja viettää aikaa ihanan kirkunaattori-esikoiseni kanssa. Velmu osaa kertoa, että P-vauva ashuu kohta meillä ja hän auttaa äitii sitten pienen hoidossa. :')

Ihanaa uutta vuotta toivottaen

Mimsi & Ruu rv 37+5