Sunnuntain säveliä

Meidän huushollissa kuunnellaan kohtuullisen paljon Jason Mrazin musiikkia. Mä tykästyin We Sing. We Dance. We Steal Things. -levyyn loppukesästä 2008, ja se toi mulle hurjasti valoa seuraavana talvena, joka oli yksi elämäni pisimmistä ja pimeimmistä. Tuolta samaiselta levyltä löytyy myös mun ja Turon häävalssi, yksi maailman kauneimmista kappaleista.

Viime vuonna en kuitenkaan ehtinyt perehtyä Jason Mrazin uuteen levyyn, ja se pönötti tutustuttavien levyjen listalla Spotify-profiilissani viime viikkoon saakka. I Won't Give Up on soinut sen jälkeen päässäni ihan jokainen päivä, ja voin kuvitella, että jokusesta tärkeästä hetkestä sekin tulee vuosien päästä muistuttamaan. 

Oli muuten melkoisen hauska yllätys nähdä Jasonin vuodesta 2008 melkoisesti muuttunut ulkomuoto tuossa videossa! Verrattuna siis vaikkapa tähän:

( Kuva )

Lukutoukka lukee: Kurjat

( Kuva )

Olen aivan totaalisen koukuttunut Goodreads.comiin. Rekisteröidyin sivustolle reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen, huolimatta siitä että minusta on mm. tullut äiti, lukemisintoni on palautunut aivan huikealle tasolle. Kaltaiseni kontrollifriikin sydäntä lämmittää niin mielettömästi se, että saan listattua lukemani ja omistamani kirjat, sekä ennen kaikkea ne, jotka haluan lukea. To read -lista kasvaa päätähuimaavaa vauhtia myös Goodreadsia käyttävien kavereiden lukukokemusten myötä, sekä sivuston minulle laatimien suositusten mukaan. Ei tästä pitänyt mitään mainospuhetta tulla, mutta menköön: jos sattuu olemaan yhtään lukutoukka-tyyppiä, niin tuolla vaan täytyy olla!

Vuodenvaihteessa lähdin mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen. Viime vuonna haastoin itseni lukemaan 35 kirjaa, ja ylitin tavoitteeni kolmella kirjalla. Tämän vuoden maaginen numero on 52, siis kirja per viikko. Tähän asti olen pysynyt tahdissa mainiosti, luettuna on tällä hetkellä kahdeksan kirjaa. Jostain syystä en kuitenkaan osaa kirjoittaa arvosteluja Goodreadsiin, vaan tyydyn arvostelemaan ne pelkillä tähdillä, asteikolla 1-5. Haluaisin kuitenkin muistaa lukemastani edes jotain, joten ajattelin, että voisin raapustella tähän blogiin muutamalla lauseella mielipiteeni ainakin joistakin lukemistani kirjoista.

Ystäväni Tii otti ja varasi minut seuralaisekseen uutta Les Misérables -elokuvaa katsastamaan. Musikaalin taidan tuntea aika läpikotaisin, mutta joudun tunnustamaan, että kirjan lukeminen ei ollut tainnut edes pyörähtää mielessäni tätä ennen. Pari viikkoa sitten päätin ottaa missiokseni lukea tuon sopivan paksuhkon teoksen ennen uuden elokuvasovituksen ensi-iltaa, ja kävin noutamassa elokuvan yhteydessä julkaistun pokkariversion Kurjista. Miulla oli jostain jäänyt fiilis, että Victor Hugon kirjoitustyyli on jokseenkin rönsyilevää ja hurjasti yksityiskohtia sisältävää, ja tuo kieltämättä vähän arvelutti etukäteen. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti siitä, miten kirja imaisi mukaansa, ja sen päähenkilöt yksi toisensa perään tulivat tutuiksi ja rakkaiksi. En ole nähnyt musikaalia vuosiin, joten mielikuvitukseni sai rauhassa kehittää ulkoisen olomuodon Fantinelle, Cosettelle, Mariukselle ja muille hahmoille. Sille en kuitenkaan voinut mitään, että Jean Valjean oli auttamatta yhtä kuin Hugh Jackman, t. fanityttö! (Oikeasti, tässä How I Met Your Mother -gifissä voitaisiin olla minä ja Turo. Onneksi Turoakin naurattaa tämä. :D)

Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että palaa halusta lukea lukea lukea sen mahdollisimman nopeasti, mutta silti sivujen huvetessa pala alkaa nousta kurkkuun, koska kohta se loppuu. Uskokaa tai älkää, niin kävi mulle tämän 971-sivuisen (alkuperäisteoksesta vielä lyhennetyn!) järkäleen kanssa. Ne etukäteen jännittämäni yksityiskohtaisuudet olivat kirjan parasta antia, seikkaperäiset henkilökuvaukset aivan kutkuttavia, ja aihe yhä vieläkin niin ajankohtainen. Surumielinen hymynkare suupielessäni luin vallankumoukseen ryhtyneiden toivetta siitä, että seuraavalla vuosisadalla maailma on rauhan tyyssija ja onnellinen paikka kaikille elää. Sitä samaa me kai vieläkin täällä unelmoimme. Ehkä sitten seuraavalla?

Tänä viikonloppuna mennään sitten katsomaan, millainen versio musikaalista on valkokankaille loihdittu. Lienee tarpeetonta sanoa, että odotukset on aika korkealla. :) Jos joku on jo ehtinyt leffaan, niin mielipiteet ovat kovin tervetulleita!

20.2.2010

Kolme vuotta sitten oli aurinkoinen talvipäivä, vähän samankaltainen kuin tänään. Turolla oli pitkästä aikaa vapaapäivä töistä, ja me tallustimme lumisia polkuja pitkin Pyhäjärven rannoilla. Olo oli kevyt ja onnellinen, suunnittelimme kesälle ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaamme Tukholmaan, ja nautimme siitä ettei ollut kiire mihinkään. 

Pitkän ulkoilun jälkeen palasimme kotiin saunomaan. Kävimme välillä jäähtymässä parvekkeella, ja kirjoitimme pieniä viestejä huurtuviin parvekelaseihin. Turo väsyi löylyihin ennen miua, ja oli jo pukeutunut ennen kuin ehdin kylpyhuoneesta pois. Istahdin sohvalle hiuksiani harjaillen, Turo toi miulle vesilasillisen (muistan tämän erityisen hyvin, koska se meinasi pian pudota kädestäni!), ja katsoi miua sillein kuin sillä tapana on. Ihan eri tavalla kuin kukaan on miua koskaan katsonut. Sitten se sanoi jotain siitä miten onnelliseksi sen teen ja ties mitä kaunista, ja pyysi miua vaimokseen. Miä kiljuin pääni sisällä ja tuijotin Turoa ihan epäuskoisena, ennen kuin sain soperrettua että tietenkin.

Turo kosi spontaanisti ja ilman sormusta, koska omien sanojensa mukaan ei jaksanut odottaa alunperin suunnittelemaansa päivää. Tuo on miusta aivan ihanaa, ja olen niin iloinen, että miekkoseni uskalsi tarttua tuohon hetkeen ja tunteeseen. Hääpäivän (18.8.2012) päätimme aika pian kosinnan jälkeen, ja muutimme päivämäärää vain neljä tai viisi kertaa tuon jälkeen. Positiivista on kuitenkin se, että jokaisella kerralla hääpäivää siirrettiin lähemmäs eikä kauemmas tulevaisuuteen. ;)

Kevättä rinnassa

Yksi varma lähestyvän kevään merkki on yhtäkkiä nouseva festarikuume. Etenkin tällaisen pitkän, kotiäitinä vietetyn talven jälkeen tuntuu että olisi ihan pakko päästä nauttimaan auringonpaisteesta, hyvästä livemusiikista ja ihanasta kesäfiiliksestä johonkin ja vähän äkkiä! Tässä vaiheessa en muista ollenkaan sitä, että totesin jo kesällä 2009, etten jaksanut Ruisrockia kuin yhden päivän verran - toinen päivä meni käytännössä istuessa ja edellisenä päivänä kipeytyneitä lihaksia voivotellessa. Hiukan säälittävää, mutta minkäs teet. :D Sen verran on kuitenkin jo tullut älyä päähän, että alkoholin vaikutuksen alaisena en festareille lähde. Sekin saattaa olla valtavirran mielestä aika säälittävää, mutta se on mun tiukka periaatteeni. Alkoholille on paikkansa, ja se on mieluusti silloin, kun kotiin tai muuhun säädylliseen yöpymispaikkaan on lyhyt ja helppo matka. Vanhu(u)s on puhunut.

Pahasta kuumeilusta huolimatta on kuitenkin valitettavan todennäköistä, että tänäkään kesänä en jaksa maksaa itseäni kipeäksi festarireissusta. Turon tekisi mieli turoilemaan Jurassic Rockiin sen kieltämättä kunnioitettavan pääesiintyjän vuoksi, mutta itseäni eivät entisten kotiseutujen meiningit välttämättä ihan hirveästi kiehdo kuitenkaan. Täytynee vielä tsuumailla bändikiinnityksiä, mistä sitä tietä, vaikka johonkin eksyisi, edes sen yhden päivän ajaksi.

Sen sijaan kotikaupungin kesätapahtumia ja terassikelejä odotan jo kovasti! Viime kesä meni ihanissa vaaleanpunaisissa vauvahuuruissa, mutta tänä kesänä touhutaaperon äiti saa luultavasti vapaa-aikaa jopa niissä määrin, että joutuu välillä hätistämään innokkaat hoitajat matkoihinsa saadakseen viettää itse aikaa tyttärensä kanssa... Jonkin verran tätä voinee kuitenkin hyödyntää, ja kovasti kiehtoisi esimerkiksi polttari-iltanani pilkkuun saakka bailanneen kolmen koplan kanssa lähteä pienelle uusintakierrokselle. Siitä on jo liian pitkä aika, kun MGMT:n Kids-biisiin kuuluvat pasuunamuuvssit on viimeksi nähty jossain! Sopisipa hyvin tuon porukan bileiltaan myös postauksen videoksi valitsemani Pulpin Disco 2000, joka on myös Velmun suuria jammailusuosikkeja!

Sunnuntain säveliä

The Gaslight Anthem - Stay Lucky

Velmu on jo jokusen kuukauden riemastunut joka kerta, kun vanhemmat ryhtyvät tanssimaan. Viime aikoina neiti on itsekin löytänyt rytmin ja hassut vauvamuuvssit, ja tämä Gaslight Anthemin biisi on yksi, joka saa nuo pienet tanssijalat vipattamaan oikein kunnolla! Mitä sitten vaikka kävely ei vielä suju ilman tukea, musiikin ihanuuden oivaltaessaan pystyy hyvin jammailemaan vaikka kuinka pitkään. ;)