Kappas kepposta, tasan kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksestani. Hyvinhän tämä blogitaipaleeni taas lähti käyntiin! Syitä on monia, suurimpana Velmun huimat kehityspyrähdykset: konttaaminen, pystyasento ja tukea vasten käveleminen löytyivät neidin taitokavalkadiin puolentoista viikon aikana. Me vanhemmat yritämme pysyä perässä niin hyvin kuin suinkin mahdollista, mutta sanomattakin lienee selvää, että kopsahteluja sattuu harva se päivä. Onneksi (äidin) syli, puhallukset ja paijaukset ajavat yleensä suurimman harmin pois.
Joulu oli leppoisan onnellinen. Turo kävi ilahduttamassa ystäväperhettä Joulupukin roolissa, ja sen myötä saatiin partaäijä vierailulle myös meidän kotiimme. Velmu ei ollut hassusti pukeutuneesta isistä moksiskaan, mutta Pellervo parka kyllä repi villaiset pelihousunsa, kun valtava punainen ukkeli saapui ho-ho-hotellen eteiseemme. Ei ole helppoa pienen koirapojan elämä! Järkytyksestä toivuttuamme jaoimme suuren kasan lahjoja. Miä ja Turo olimme innostuneempia Velmun lahjoista kuin omistamme, vaikka nekin olivat ihania. Velmu taas innostui lähinnä omenakulhosta ja jouluvalojen johdoista. Suosikkilahjakseen neiti valitsi lampaantaljan, jonka päällä hän on köllinyt milloin mitenkin päin, tyytyväisenä huokaillen.
Nyt painellaan sitten läpi vuoden viimeisistä päivistä, ja kurkitaan ehkä jo vähän varaslähtönä ensi vuoden alkuun. Miulla ja Turollä on tammikuussa edessä ensimmäinen kahdenkeskeinen yö sitten Velmun syntymän, koska Joulupukki muisti meitä hotelliyöllä! Ihanaa. Ja kamalaa. Onneksi Velmu on vain viiden minuutin ajomatkan päässä, jos hätä tulee äidille. ;)
Ehkä uudenvuodenlupaukseni voisi pitäisi olla blogin laiminlyönnin vähentäminen. Ja suuuuuren kirjakasan lukeminen! Pitemmittä puheitta voisinkin jo mennä treenailemaan lukunopeuttani, ja ahmimaan Iin joululahjaksi saamaa Finlandia-palkinnon voittajaa, Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaania. Sairaan hyvä kirja, ainakin ensimmäisen sadan sivun perusteella!
