Onnellista

Armoton kevätväsymys on vienyt tätä naista mennessään, ja kaikki asiat on hoidettu joko reilusti myöhässä tai korkeintaan ihan viime tingassa. Onpahan kuitenkin hoidettu, sanon ma. Toukokuussa voisin yrittää ottaa vähän kevyemmin ja keskittyä taas myös omaan napaani. Osaltaan tuon tavoitteen onnistumisesta pitää huolen ei vain yksi, vaan kaksi minuun kohdistuvaa juhlapäivää: ensi viikolla häämöttävä äitienpäivä, toinen laatuaan, sekä toukokuun korkkaava vappupäivä, syntymäpäiväni.

Jonkinlainen merkkipaalu siis tulee huomenna saavutettua, neljäsosa sadasta vuodesta. Vaan eipä tunnu missään, tuo Velmu Velmulainen muistuttaa miua joka päivä siitä, että olen ehtinyt saada jo paljonkin aikaiseksi näiden vuosieni aikana. :) 

Vietämme vappuaattoa tänään kotosalla ihan rauhallisissa tunnelmissa. Pellervo rötvää selällään lempinurkassaan, ja Velmu on vedellyt sikeitä jo melkein tunnin. Saunavuoroani odotellessa ajattelin listata blogiin muutaman asian, jotka tekevät miut onnellisiksi nyt, kun olen viimeistä iltaa 24-vuotias.

- Lähdin mukaan Ipanaisen Sinulle on postia 2013 -yllätyspakettikierrokselle. Oma ensimmäinen pakettini saapui tuossa hetki sitten, ja olen niin fiiliksissä siitä! Postaus on tulossa tarkemmin, kunhan saan Turon projektiin mukaan. ;) Rrrakastan minkä tahansa kivan postin saamista, ja yllätyksiä vielä aivan erityisesti!

- Turo ja Turon ihanat, omituiset kaverit. Kolmesta kaveristaan on tullut miullekin erityisen läheisiä tässä kuluneiden neljän vuoden aikana, ja olen siitä niin iloinen. Tälläkin hetkellä tuo yksi Ässä on meidän kanssa viettämässä tylsää kotivappua, ihan intsinä pelaamassa kanssamme lautapelejä ja syömässä miun, vappuprinsessan, toiveruokaa - pinaattikeittoa ja grahamlihapiirakoita. :D

- Omat ihanat ystäväni, joista jokunen on jo ilmoittanut tulevansa huomenna synttärikahville. Arvostan! Rakastan myös sitä, että tämä ystävä on palaamassa loppuviikosta Suomeen.

- Velmu, yllättävää kyllä. Tänään on taas ollut jotenkin todella käsittämätöntä, että tuo pieni ihmeellinen ihminen on oikeasti meidän, meidän kasvatettavaksemme annettu. Mustikkasilmäinen pieni hymysuu, joka on kävellyt kuukauden päivät ja puhua pölpöttää kiihtyvällä tahdilla. Sanoista on bongattu uusina anna, kato ja titityy. Pellervo on pähpähpäh (= läähätysääni), Turo tsi eli isi, ja minä useimmiten äithi. Ostin meille mätsäävät Papun rusettipipot, ja ne päässä kulkiessamme olemmekin saaneet aika paljon hymyjä ja ihastelevia kommentteja vastaantulijoilta. Velmua miua enemmän, mutta kuitenkin. ;)

- Söin tänään elämäni ensimmäisen Pop-Tartsin! En tykännyt! Yhtään!

- Se fakta, että nyt pääsen pitkästä aikaa ihan yksikseni saunomaan. Saunakaveriksi taidan napata yhden oluen, ja sitten on tämän vapun hurjastelut suoritettu. Iloista vappua kaikille teille, missä ikinä olettekaan, mitä ikinä teettekään. :)

Talven ankara moreeni lohkeaa, ja unkarinsyreenit puhkeaa

"On lähdettävä, jotta voi tulla takaisin."

- Nuuskamuikkunen

Jules kruisaa.

Perjantaiaamuna ystäväni Maria nappasi miut kyytiin ja lähdettiin jo tammikuussa lukkoon lyödylle roadtripille, Pirkanmaalta kaukaiseen itään, Joensuuhun. Oltiin liikkeellä niin monta kuin tarvitsee -pysähdyksen tekniikalla, ja vajaan kuuden tunnin ajomatkaan niitä tarvittiin lopulta kolme. Matkan aikana käytiin jättämässä tervehdyksiä tutuille, moikkamassa miun mummia, ja napattiin mukaan kolmaskin matkalainen, jonka kotiin oltiin suunnistamassa. Porukkamme neljäs matkasi yhdeksän tuntia bussilla pääkaupunkiseudulta, ja nautti valehtelematta jokaisesta sekunnista. ;)

Kuutisen vuotta sitten Irc-gallerian ihmeellisessä maailmassa alkoi muodostua tämä meidän porukka, jonka kaikki jäsenet tiesivät silloin toisensa jotenkin, mutta vain Maria tunsi meidät kaikki. Jossain vaiheessa ilmoille nousi ajatus siitä, että meidän pitäisi kokoontua samaan kaupunkiin hengailemaan. Syksyllä 2009 vietettiin sitten ensimmäistä miittiä Lahdessa, ja näistä kokoontumisista tuli sellaisia henkireikiä, että tämä kuluneen viikonlopun reissu oli jo yhdeksäs laatuaan. :) Tytöistä on tullut miulle rakkaita ystäviä, ja esimerkiksi miun ja Turon häissä Maria oli yksi kaasoistani, ja Jules ja Mailis lauloivat sekä vihkitilaisuudessa että hääjuhlassa.  

Tänä viikonloppuna laulettiin kaikki, kun lauantai-iltana ajelimme ympäri Joensuuta, kuunnellen Spotifysta ihania ysärihittejä - täysillä, kuinkas muutenkaan. Söimme paljon ihanaa ruokaa, ja kilistelimme Julesin valmistuneen opinnäytetyön kunniaksi. Päivitimme kuulumiset, ja tällä kertaa ne olivat pääasiassa ihania tai ihanan haikeita. Nautimme aurinkoisista kevätaamuista juomalla kahvia parvekkeella, ja rämähtelimme nauruun tuon tuostakin. Joensuussa oli ihan täysi kevät, ja sääennusteista huolimatta aurinko paistoi täydeltä taivaalta.

Lauantaiaamun yksinäiseltä kävelyretkeltä Joensuun Matkailijasatamasta.

Tämän possen merkityksen huomaa ehkä parhaimmin siinä vaiheessa, kun ollaan kukin lähdössä omiin suuntiimme yhdessä vietetyn ajan jälkeen. Fiilis on rentoutunut, inspiroitunut ja jaksava. Näiden naisten kanssa voi puhua mistä tahansa, mutta myös heittää kaikki huolet ja velvoitteet hetkeksi unholaan, ja uppoutua Freestylerin tai Baby One More Timen nostalgisuuteen. Ja kuinka tärkeää se onkaan! Meidän kotiin palasi eilen illalla matkustamisesta rättiväsynyt, mutta muuten aivan eri tavalla energinen vaimo ja äiti. Välillä on tosi hyvä, kun saa pienen hetken ajan olla ihan vain oma itsensä, ilman kenenkään muun aikatauluja tai tarpeita. Ja ikävöidä, omia rakkaita ihmisiä, sänkyä ja kotia. Niin näitä tuttuja kuvioita sitten jaksaa ilman uupumista. :) Kiitos tytöt antoisasta ajasta yhdessä, ja Julesin avomiehelle kärsivällisyydestä vierailumme aikana! ;)

Elämäni tärkein ihminen

Kun uutisemme perheenlisäyksestä levisi alkusyksystä 2011, alkoi elämässämme samalla aivan uudenlainen neuvojen aikakausi. Jokaisella vastaantulijalla tuntui olevan painava sanansa sanottavana lasten kasvatuksesta ja hoidosta pikkuriikkisintä yksityiskohtaa myöten. Imettääkö ja kuinka kauan, nukkuako perhepedissä vai omassa sängyssä ja huoneessa alusta saakka, kumpi vanhemmista hoitaa kotona ja kuinka kauan, ja niin edelleen. Aika nopeasti tajusin jättää nämä varmasti hyväntahtoiset, mutta usein tuoreille vanhemmille vain ahdistusta aiheuttavat neuvot omaan arvoonsa. Kaikista jutuista ollaan selvitty tilanteen tullessa kohdalle, yleensä ihan vain siihen kuuluisaan perstuntumaan luottaen.

Viime viikonloppuna me paineltiin taas ohi yhdestä kiistellystä virstanpylväästä, kun Velmu jäi kahden yön mittaiselle kyläreissulle vanhempieni luokse. Ylisuojeleva äiti sisälläni yritti ehkä pitää vähän meteliä asiasta, mutta tällä kertaa sekä järki että sydän olivat samalla puolella. Viimeisen vuoden aikana olen kuullut useampaan otteeseen sanonnan "kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin", ja vaikka siinäkin piilee osa totuudesta, on mielestäni vielä olennaisempaa se, kuinka vanhempien parisuhde voi. Se on kuitenkin koko meidän perheen selkäranka ja kasassa pitävä voima, joka heijastuu kodin ilmapiiriin, Velmun kasvuympäristöön ja meidän jokaisen välittömään hyvinvointiin. 

Joten viime viikonloppuna me panostimme meihin. Olimme ensisijaisesti mies ja vaimo, ja keskityimme täysillä toisiimme. Avioliittoleirillä. 

Etukäteisodotukseni (ja mielikuvani moisista leireistä ylipäänsä) olivat ehkä jokseenkin negatiivissävytteisiä, mutta silti varovaisen toiveikkaita. En uskaltanut kertoa viikonlopun suunnitelmista juuri kenellekään, koska pelkäsin ivallisia kommentteja ja fiiliksen menettämistä ihan täysin. Olen loputtoman kiitollinen Turosta ja hänen uteliaasta ja ennakkoluulottomasta luonteestaan, jolla hän sai miutkin tsemppailtua täysillä mukaan viikonloppuun. Se kannatti. Tehtiin kaksin töitä leirin hyvin intensiivisen ohjelman mukaan, vuoroin itkien ja nauraen, toisiimme tukeutuen ja melkein kuin uudelleen tutustuen. Palasimme lapsuudenkotiini Velmun ja Pellervon luokse rättiväsyneinä, mutta mielet ja sydämet keveinä. Velmu tirautti pienet itkut meidät nähdessään, mutta pienen hetken päästä paineli jo täysillä menemään, esitellen viikonlopun aikana keksimiään uusia juttuja. Vanhempani hössöttivät tohkeissaan ja luottamuksesta silminnähden otettuina. Kuten Turo sunnuntai-iltana totesi, tuo viikonloppu taisi olla tärkeä meille kaikille. 

Jatkossa panostamme entistä enemmän ja yhä rohkeammin koko perheen hyvinvointiin. Vauvavuosi mennään suurelta osin sen pienimmän ehdoilla, ja jatkossakin lapset ovat ansaitulla etusijalla, mutta aina se ei tarkoita juuri sitä mitä äkkiseltään ajattelisi. Velmun etu on saada elää kodissa, jossa miä ja Turo olemme onnellisia yksilöinä, vanhempina ja ennen kaikkea pariskuntana. Kodissa, jossa itketään ja nauretaan, riidellään ja sovitaan, ja rakastetaan ehdoitta, silloinkin kun toinen sitä vähiten ansaitsisi. Siihen me pyrimme, toinen toistamme tukien.

The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return.

- Moulin Rouge 

Lisää käymästämme leiristä. 

Ps. Lisäsin tuohon alapuolelle nuo rasti ruutuun -boksit, joihin voi merkkailla pitäneensä / ei pitäneensä postauksesta, tai vaihtoehtoisesti vain lukeneensa ilman mitään mielipiteitä. :)

Pieni hetki

Maailman ihanin Velmu, Velmun uusi sänky (joka tulee käyttöön ehkä vuoden lopulla, mutta oli aivan liian ihana jättää hankkimatta jo nyt!) ja yhä vielä sinnittelevä synttäri-ilmapallo kolmen ja puolen viikon takaa.

Sunnuntain säveliä

Kuuntelin Samae Koskisen uuden Hyvä päivä -albumin läpi ensimmäistä kertaa aiemmin tällä viikolla, ja ihastuin. 

Ja kunnolla ihastuinkin, sillä levy on sittemmin soinut läpi lukuisia kertoja meidän huushollissamme.

Olisin mieluusti heittänyt tuon nimikkobiisin tähän postaukseen, se on niin ihana keväinen rallattelu ja sopii täydellisesti näihin aurinkoisiin päiviin. Ainoa virallisempi Youtubesta löytynyt video oli tuo Spoon River, joten se kelvatkoon. Ihanahan tämäkin on :) Hymyilytti videota katsellessa; jokusen kerran on tullut noita portaita juostua ylösalas, vaikken kyseisessä koulussa olekaan koskaan opiskellut. ;)

Eleven

Minä ja Jules heinäkuun 2011 juuri alettua.

Kylmiä väreitä -blogin ihanainen Jules heitti miua haasteella. Kiitän ja kumarran ja niiata niksautan, ja rutistan siua parin viikon päästä (!!!!) tavatessamme vähintään yhtä lujasti kuin tuossa kuvassakin. :)

Ohjeet:

Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

11 asiaa minusta:

1. Saan inspiraatiota ja motivaatiota asioiden listaamisesta. Ei, oikeammin siitä, kun saan ihan konkreettisesti vedettyä juttuja yli to do -listaltani. Tällä hetkellä jääkaappimme ovessa on 21 päivää kestävän The No Junk Food Challengen säännöt ja päivät yliruksitettavana (eka viikko jo takana!), ja vatsalihastreenin ohjelma melkein kuun loppuun saakka. Miulla! Vatsalihastreeni! Mua itseäni tämä naurattaa aika kovasti, mutta hyvin olen pysynyt ruodussa. ;)

2. Olen kolmilapsisen perheen esikoinen.

3. Tutustuin Turoon syksyllä 2004 ja ajattelin ensi kerran meneväni hänen kanssaan naimisiin loppukesästä 2007, mutta aloimme seurustella vasta kevään 2009 ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen asiat ovatkin sitten tapahtuneet melkoisella rytinällä, ja tuntuu hassulta ajatella, että muutaman kuukauden päästä olemme todella olleet yhdessä vasta neljä vuotta.

4. Olen tutustunut moniin parhaisiin ystäviini netissä - ja kyllä, myös Turoon. ;)

5. Rakastan saunomista, mutta jostain syystä en ole raskauden jälkeen nauttinut siitä enää yhtä paljon kuin ennen.

6. Miulla on ollut lävistys alahuulessa, ja tällä hetkellä haaveilen nenälävistyksestä.

7. Kaikki unelma-ammattini liittyvät tavalla tai toisella hoitoalaan. (Btw, jos en olisi tullut raskaaksi, olisin luultavasti valmistunut lähihoitajaksi tänään! Nyt siihen on vielä hetki matkattavaa.)

8. En ottaisi lemmikiksi mitään muuta eläintä kuin koiran. Velmu ei siis tule saamaan hamsteria, marsua, kania tai chinchillaa, turha edes yrittää. :P

9. En erityisesti pidä huvipuistoista, mutta olen ollut yhden kesän verran laitetyöntekijänä Linnanmäellä. Oi niitä aikoja!

10. Tahtoisin matkustaa Lissaboniin, Reykjavikiin ja mihin tahansa Australian kaupunkiin.

11. Rakastan Gudrun Sjödenin vaatteita yli kaiken, mutta omistan vain yhden talvitakin. Jos minulla olisi rahaa, en varmaan muita merkkejä ostaisikaan.

Julesin 11 kysymystä:

1. Mikä kirja on saanut sinut pysähtymään ja ajattelemaan tai kenties muuttanut ajatusmaailmaasi ja miksi? Jos tällaista ei ole, mikä on lempikirjasi?
- Lukiovuosina Erlend Loen Supernaiivi iski johonkin syvälle. Sen jälkeen ehkä suurimman mylläkän on jostain itsellenikin osittain arvoitukseksi jääneestä syystä aiheuttanut John Greenin kirja Paper Towns. Luin sitä ihan fiiliksissä, nautiskellen Greenin mahtavasta kirjoitustyylistä, ja sain siitä sellaisen matka on päämäärää tärkeämpi -kokemuksen. 

2. Yksi vaatekappale, mikä mielestäsi jokaisella naisella tulisi olla, miksi?
- Joku mekko (tai vastaava), jossa tuntee itsensä todella kauniiksi. Mulla on sellainen mekko, mutta sen toisen olkaimen säätöklipsu on rikki, eikä se muutenkaan varmaan mahtuisi mun raskauden runteleman kehoni päälle. Ehkä löydän joskus uuden!

3. Mikä on tällä hetkellä tärkeimpänä ns. unelmien to do -listalla? Toisin sanoen, mikä on sellanen juttu, mikä tulee vielä tapahtumaan ja kun se tapahtuu niin se on aivan mahtavaa?

- Oikeasti haaveilen päivittäin Edinburghiin palaamisesta. Joku päivä me asutaan siellä, minä, Turo, Pellervo ja vähintään puoliksi skottimme Velmu, ja se on aivan mahtavaa!

4. Jokaisella on varmasti joku ruoka-annos tai -aines, mistä ei nyt vaan ihan kauheesti tykkää. Mikä on sulle sellainen?

- Vääntelin tässä naamaani aika mutkille kun yritin keksiä... Anjovis? Lihahyytelö? Olen oikeasti tosi kaikkiruokainen, mutta nuo kaksi ovat vähän sellaisia mulle etäisiksi jääneitä.

5. Millä tavoin luot itsellesi parhaan mahdollisen rentoutumishetken?

- Istun saunassa ja lapan vettä kiukaalle niin, etten kuule mitään muuta kuin sen ihanan kohinan. Jos sen jälkeen saa vielä istua hetken rauhassa hiljaisessa kodissa, niin se on luksusta se.

6. Lempikauppasi (ihan sama onko vaatekauppa, ruokakauppa, putiikki, marketti vai mikälie ja ihan sama onko netissä, Suomessa vai ulkomailla) ? Perustele miksi.

- Meidän lähikauppa. Hassu henkilökunta tekee siellä paljon. Heidän kanssaan voi jäädä jutustelemaan jos tuntuu ettei ole koko päivänä kuunnellut muuta kuin Velmun "päpääpää mämmämmää NÖÖ" -juttuja... Ja valikoima on noin pieneksi kaupaksi oikein hyvä!

7. Lempikahvilasi?

- Kahvila Valo Tampereella. Paikan päällä paahdettua kahvia ja leivottuja herkkuja, keikkoja, taidenäyttelyitä, ihania eri parin pöytiä ja tuoleja, ja ehdottomasti kivoin henkilökunta. Brunssia ei olla vielä testattu, mutta lahjakortti sinne on jo olemassa...

8. Mitä yleensä tilaat ravintolassa?

- Pyrin yleensä olemaan mahdollisimman vähän tapojeni orja, ja kokeilemaan uusia juttuja. Lempiravintoloissa on toki ne suosikit joita ei aina voi vastustaa... Yleensä menen kuitenkin ihan fiilispohjalta, ja harvoin joudun pettymään.

9. Mitä unelmien kotisi pihalla on?

- Ainakin omenapuita ja puutarhakeinu. En tiedä ollenkaan tahdonko koskaan asua omakotitalossa, mutta kaipa nuo voi saada vaikka pari- tai rivitalossa asuessaankin jos oikein tuuri käy.
  
10. Kevennyksenä: kirjoita runo/loru/jotain sinne suuntaan aiheesta minun sohvani.

- Minun sohvallani punaisella kelpaa keinahdella
uneen sinipunaiseen, paksun patjan pehmeyteen
Kääriytyä kippuralle, pienenä painautua lujempaa
sylin turvaa hakemaan
Kuin joskus kauan sitten syliinsä sen
joka ensin sohvan omisti, omaan asuntoon valitsi
sohvan pienen punaisen   

11. Mikä saa sulle silmiin onnenkyyneleet?
- Velmu, ja se miten onnellinen pieni ilopilleri hän onkaan. Erityisesti Velmun ja Pellervon suhteen kehittymistä on ihan huikeaa seurata! Alussa oli niitä lyhyitä, haparoivia katsekontakteja, ja nykyään Velmu kulkee Pellervon perässä, käy välillä taputtamassa toista, ja köllähtää viereen lattialle lohduttamaan kun Pellervon pörröistä turkkia harjataan. :')

Mun 11 kysymystäni:

1. Mikä Muumi-muki on sun suosikkisi, ts. mihin Muumi-hahmoon samaistut?

2. Mitä kieltä tahtoisit puhua sujuvasti?

3. Millainen ensisuudelmasi oli?

4. Uusin lempparibiisisi?

5. Viimeisin heräteostoksesi?

6. Jos sun pitäisi nimetä tyttäresi jonkun Disney-sankarittaren mukaan, kenet valitsisit?

7. Mistä vuodenajasta nautit eniten?

8. Mitä teet/sanot kiusallisen hiljaisuuden yllättäessä jonkun henkilön kanssa?

9. Millaisia magneetteja jääkaappisi ovessa on?

10. Millaisia koruja käytät?

11. Asia, joka on tuonut sulle eniten iloa tänään?

Haastan mukaan (ja toivon kovasti ettei tätä samaista haastetta ole heille ihan joka puolelta satanut) seuraavat kivat bloggarit: Kochanie-blogin kauniin Nellin, Live Before You Die -blogin suloisen Ainon, sekä ihanan Koko Naisen inspiroivan blogin nimeltä Kokonainen. Muutkin saavat tähän toki halutessaan tarttua!

Lapsiluvusta

Mini-Velmu 13 päivän ikäisenä.

Velmun syntymän jälkeen tuli hetki, jolloin ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni, etten halua kuin tämän yhden lapsen. Syynä ei ollut epäilys rakkauden riittämisestä tai muu vastaava, vaan yksinkertainen, alkukantainen pakokauhu. En rehellisesti uskonut, että voisin mitenkään saada sen pienen, hauraan ihmisenalun a) pysymään hengissä, ja b) kasvamaan tasapainoiseksi ja onnelliseksi lapseksi (sanotaan nyt vaikka kouluikäiseksi), saati sitten aikuiseksi. Kuulostaako tutulta? Niin vähän arvelinkin, mutta noissa hetkissä tunsin olevani yksin, ja totaalisesti maailman surkein äiti.

Kumma kyllä, tilanne on sittemmin muuttunut. Hormonimyrskyt laantuivat yllättävän nopeasti, ja imetyksen päätyttyä tammi-helmikuun vaihteessa olen saanut oman kehoni kokonaan takaisin. Siinä välissä olen sekä potenut kovaa pikkusisaruskuumetta, että makustellut ajatusta siitä, että laumassamme olisikin vain me kolme ihmistä (ja ehkä kaksi koiraa.....) sinne Velmun koulutaipaleen alkamisen tienoille saakka. Mä haaveilen kovasti erään pitkähkön, 4-5 vuoden tutkinnon suorittamisesta katkeamattomana, ja sille voisi olla hyvä sauma joskus lähitulevaisuudessa.

Toukokuu 2012.

Olen tuntenut Turon tänä syksynä yhdeksän vuotta, ja tuleva kesä on meille pariskuntana viides. Puhuimme lapsista (joskaan emme yhteisistä) jo muutamaa vuotta ennen seurustelumme alkua, ja jo silloin Turo sanoi miulle, että hän haluaisi ainakin kolme lasta. Velmua odottaessamme hän haaveili neljästä lapsesta, tai oikeammin neljästä tytöstä. ;) Teinivuosinani minä kuvittelin itseni suurperheen äitinä, viiden tai kuuden lapsen arkea pyörittämässä. Raskausaikana aloin kallistua enintään kolmeen, mieluummin kahteen. Tätä pikkusisarus-pohdintaa pyöritellessämme olemme siis sopivan ympäripyöreästi todenneet, että toivomme kyllä Velmulle pikkusiskoa tai -veljeä, vaikka emme välttämättä ihan pian.

 Pikkuinen unimaija. ♥

Kiinnostuksella odotan, milloin meille tulee sellainen tunne, että perheestämme ei enää puutu ketään. Toivon, että viimeistään sen mahdollisen kolmannen lapsen jälkeen, koska sen jälkeen järkisyyt alkavat jo painaa vaakakupissa liikaa. Tosin mistäpä sitäkään tietää, vaikka meille napsahtaisi yhden pikkusisaruksen sijaan kolmoset... ;) Ei näitä juttuja voi liikaa suunnitella. Haaveilla sen sijaan saa aina!

Monestako lapsesta teillä haaveillaan?