A place for us

Olohuoneemme elokuussa 2012 -

nyt siellä luonnollisesti näyttää jo ihan toiselta.

Miä taidan olla yhtä huono kodinlaittaja kuin bloggaajakin. Ideoita piisaa vaikka millä mitalla, mutta toteutuspuoli jää... no, ei edes puolitiehen, vaan ihan kokonaan. Kaiken lisäksi miussa asuu nimittäin vielä pieni perfektionistikin, joka estää edes aloittamasta mitään, mitä en jaksa loppuun tehdä. Armas aviomieheni on vähän eri sorttia, mutta häntä ei sisustaminen jostain syystä kiinnosta ollenkaan. Oletteko moisesta kummallisuudesta kuulleet!

Tilannehan on nyt siis sellainen, että kuun lopussa olemme asustaneet tässä 66 neliön kolmiossamme vuoden. Rymsteerausta tapahtuu noin kolmen viikon välein, kun huonekalut etsivät yhä paikkaansa, ja miä haaveilen koko ajan enemmän lottovoitosta, jotta voisin heivata tuon iänikuisen sohvan ynnä muita sisustussilmääni miellyttämättömiä kalusteraukkasia.

Pellervo lumileikeistä väsyneenä.

Silti me viihdytään täällä. Tavarat löytänevät paikkansa pikkuhiljaa, ja kun me opitaan lisää tästä kasvaneesta perheestämme ja sen tarpeista, saadaan varmasti kotikin toimimaan niiden mukaisesti. Kovaa työtä tehdään luopuaksemme turhasta tavarasta, vaikka tuo urakka ei taida pikkulapsiperheessä olla ihan helpoimmasta päästä, kun söpöjä lastenvaatteita ja leluja ja muuta oheistarviketta tungetaan meille ovista ja ikkunoista. Siitä huolimatta (tai ehkä ennemmin siitä syystä) tuntuu tärkeältä opettaa Velmulle, että tavarat eivät tee kotia, vaan se lämpöinen, rakkaudentäyteinen yhteenkuuluvuudentunne, joka asukkaiden kesken vallitsee. Pysyköön se aina täällä meidän kanssamme.

Ps. Kurkatkaa Nellin blogista ihana onnellisuuspurnukka-idea. Tuollainen samantapainen löytyy meidänkin keittiöstämme! ♥