Lukutoukka lukee: Kurjat

( Kuva )

Olen aivan totaalisen koukuttunut Goodreads.comiin. Rekisteröidyin sivustolle reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen, huolimatta siitä että minusta on mm. tullut äiti, lukemisintoni on palautunut aivan huikealle tasolle. Kaltaiseni kontrollifriikin sydäntä lämmittää niin mielettömästi se, että saan listattua lukemani ja omistamani kirjat, sekä ennen kaikkea ne, jotka haluan lukea. To read -lista kasvaa päätähuimaavaa vauhtia myös Goodreadsia käyttävien kavereiden lukukokemusten myötä, sekä sivuston minulle laatimien suositusten mukaan. Ei tästä pitänyt mitään mainospuhetta tulla, mutta menköön: jos sattuu olemaan yhtään lukutoukka-tyyppiä, niin tuolla vaan täytyy olla!

Vuodenvaihteessa lähdin mukaan tämän vuoden lukuhaasteeseen. Viime vuonna haastoin itseni lukemaan 35 kirjaa, ja ylitin tavoitteeni kolmella kirjalla. Tämän vuoden maaginen numero on 52, siis kirja per viikko. Tähän asti olen pysynyt tahdissa mainiosti, luettuna on tällä hetkellä kahdeksan kirjaa. Jostain syystä en kuitenkaan osaa kirjoittaa arvosteluja Goodreadsiin, vaan tyydyn arvostelemaan ne pelkillä tähdillä, asteikolla 1-5. Haluaisin kuitenkin muistaa lukemastani edes jotain, joten ajattelin, että voisin raapustella tähän blogiin muutamalla lauseella mielipiteeni ainakin joistakin lukemistani kirjoista.

Ystäväni Tii otti ja varasi minut seuralaisekseen uutta Les Misérables -elokuvaa katsastamaan. Musikaalin taidan tuntea aika läpikotaisin, mutta joudun tunnustamaan, että kirjan lukeminen ei ollut tainnut edes pyörähtää mielessäni tätä ennen. Pari viikkoa sitten päätin ottaa missiokseni lukea tuon sopivan paksuhkon teoksen ennen uuden elokuvasovituksen ensi-iltaa, ja kävin noutamassa elokuvan yhteydessä julkaistun pokkariversion Kurjista. Miulla oli jostain jäänyt fiilis, että Victor Hugon kirjoitustyyli on jokseenkin rönsyilevää ja hurjasti yksityiskohtia sisältävää, ja tuo kieltämättä vähän arvelutti etukäteen. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti siitä, miten kirja imaisi mukaansa, ja sen päähenkilöt yksi toisensa perään tulivat tutuiksi ja rakkaiksi. En ole nähnyt musikaalia vuosiin, joten mielikuvitukseni sai rauhassa kehittää ulkoisen olomuodon Fantinelle, Cosettelle, Mariukselle ja muille hahmoille. Sille en kuitenkaan voinut mitään, että Jean Valjean oli auttamatta yhtä kuin Hugh Jackman, t. fanityttö! (Oikeasti, tässä How I Met Your Mother -gifissä voitaisiin olla minä ja Turo. Onneksi Turoakin naurattaa tämä. :D)

Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että palaa halusta lukea lukea lukea sen mahdollisimman nopeasti, mutta silti sivujen huvetessa pala alkaa nousta kurkkuun, koska kohta se loppuu. Uskokaa tai älkää, niin kävi mulle tämän 971-sivuisen (alkuperäisteoksesta vielä lyhennetyn!) järkäleen kanssa. Ne etukäteen jännittämäni yksityiskohtaisuudet olivat kirjan parasta antia, seikkaperäiset henkilökuvaukset aivan kutkuttavia, ja aihe yhä vieläkin niin ajankohtainen. Surumielinen hymynkare suupielessäni luin vallankumoukseen ryhtyneiden toivetta siitä, että seuraavalla vuosisadalla maailma on rauhan tyyssija ja onnellinen paikka kaikille elää. Sitä samaa me kai vieläkin täällä unelmoimme. Ehkä sitten seuraavalla?

Tänä viikonloppuna mennään sitten katsomaan, millainen versio musikaalista on valkokankaille loihdittu. Lienee tarpeetonta sanoa, että odotukset on aika korkealla. :) Jos joku on jo ehtinyt leffaan, niin mielipiteet ovat kovin tervetulleita!