Kolmessa päivässä voi tapahtua näinkin paljon!
Lauantaina 35. raskausviikon alkaessa ihmettelin aika tuskastuneena alati venyvää vatsanahkaani. Ylävatsalta alkoi ajoittain kadota tunto jo joitakin viikkoja sitten, kun Ruu punkesi itseään aina vain lähemmäksi kylkiluitani. Auts. Sunnuntaina kävi kamala mylläys ja olin todella levottomalla päällä, ja sanoin Turolle, että jotain tässä nyt tapahtuu. Maanantaiaamuna herätessäni oli ihmeen helppo hengittää, ja peiliin katsoessani vatsan pyöreys oli kadonnut, jättäen jälkeensä tuollaisen "tyynymäisen" tyttömahan. Tiistaina sainkin jo vaappua pingviinin lailla, joten oli perusteltua olettaa, että Ruu laskeutui lähtökuoppiinsa sunnuntain aikana!
Tänä aamuna neuvolassa todettiin vähän sitä samaa. Laskeutunut on, mutta pää heiluu vielä, eli toistaiseksi on vielä se riski, että Ruu saattaa kivuta takaisin ylös kylkiluitani kolhimaan. Mahtavaa. :P
Mitäänhän mikään osa tästä ei sinällään tarkoita. Helposti voidaan mennä helmikuulle kaikista näistä tuntemuksistani huolimatta, ja edelleen uskallan toivoa, että ainakaan Turon veikkaama 23.12. ei olisi Ruun syntymäpäivä. ;) Jotain tuolta väliltä, ehkä? Pyöräytetään nyt kuitenkin synttärilotto vaikka tämän ajoittaisen pingviinikävelyn kunniaksi käyntiin! Spekseistä sen verran, että Velmu laskeutui ja kiinnittyi rv 36+X, ja syntyi spontaanisti viisi päivää ennen laskettua aikaa, rv 39+2 mitoin 3740 grammaa ja 52 senttimetriä. Kontrolliultrassa Ruu kasvoi samalla käyrällä jolla isosiskonsa syntymäpainokin oli, joten jollei mitään mullistavaa ole sittemmin tapahtunut, olisi painoarvio lasketulle ajalle (18.1.2014) noin 3800 grammaa.
Lisäyksenä vielä, että mä olen syntynyt viikoilla 39+3, ja Turo viikoilla 38+0, jos niistä haluaa jotain logiikkaa etsiä lastemme syntymäaikoihin. ;)
Lisäyksenä vielä, että mä olen syntynyt viikoilla 39+3, ja Turo viikoilla 38+0, jos niistä haluaa jotain logiikkaa etsiä lastemme syntymäaikoihin. ;)
Pääasiassa veikataan siis syntymäpäivää, mutta Ruun syntymämittoja voi myös halutessaan veikata! Lähimmäksi veikanneelle lupaan jonkun pienen yllärin sitten. :)
-----
Synttärilotto
veikkaaja / päivä / paino / pituus
Mimsi / 4.1.2014 / 3600 g / 51 cm
Mailis / 9.1.2014 / 2890 g / 47 cm
Maria / 12.1.2014 / 3880 g / 54 cm
Krista / 13.1.2014 / 3780 g / 51,5 cm
Lastenlääkäri Lattune / 13.1.2014 / 3880 g / 53 cm
Elisa / 13.1.2014 / 3164 g / 54 cm
Lotta / 14.1.2014 / 3300 g / 51 cm
Sanna / 16.1.2014 / 3800 g / 54 cm
Täti / 20.1.2014 / 4070 g / 52 cm
H / 22.1.2014 / 3850 g / 51 cm
TePa / 29.1.2014 / 3900 g / 52 cm
-----
Synttärilotto
veikkaaja / päivä / paino / pituus
TePa / 29.1.2014 / 3900 g / 52 cm
Pitää pelata kotiinpäin ja veikata 22.1, vaikka se siulle tarkottaisikin muutamaa ylimääräistä odottelu päivää. Toivotaan nyt, ettei jouluna kuitenkaan syntyisi ja ettei tarvitsisi helmikuuhun asti odotella. Ihanaa, että Ruu antoi mamille vähän tilaa hengittää, varmasti mukavampaa näin :) En muistanutkaan, että Velmu oli lähes saman kokoinen kuin Pähkinä syntyessään! Mitähän miä veikkaisin Ruuhun... Jos veikkaan, että menee tuon verran yli niin sitten sanon, että on 3850g ja 51cm. Hihi onpas jännittävää! Hauskan samanlaiset mahat siulla kyllä, Velmu oli ehkä hiukan pyöreämpi :)
VastaaPoistaKiitos veikkauksesta! :) Neljä päivää yli lasketun ajan kyllä varmaan jaksaisin vielä odotella, vaikka toivon tottakai ettei tarvitse. :P
PoistaNuo molemmat kuvat ovat siis tältä raskausviikolta. ;) Lauantaina Ruu oli vielä tosi ylhäällä ja vatsanahka ihan pinkeänä, ja tuossa eilen otetussa kuvassa näyttää kuin mahalta olisi napattu "kärki" pois :P
Ahaaa olinpa pöllö. Ajattelin vielä, että onpa hauskasti saman näköistä kodissakin molemmissa kuvissa :D Noniin uudella ajatuksella katsoessa on kyllä selvästi laskeutunut. Hauskaa, että huomasit itte sen! Pähkinä tuntu olevan koko ajan niin alhaalla niin en missään vaiheessa huomannu mitään laskeutumista :)
PoistaHaha, ei siinä mitään! ;) Velmua odottaessamme muutettiin tähän kotiin. Näillä viikoilla oltiin asuttu muutama viikko tässä, ja kaaos oli melkoinen :D Vasta nyt tämän raskauden pesänrakennusvietissä olen saanut kotia oikeasti laitettua kunnolla, hohhoijakkaa.
PoistaJa joo, myllerrys oli kyllä sellaista, että ei voinut vaan jäädä huomaamatta. Toivottavasti ei tuolta enää pomppaisi kovin ylös :)
Mä heitän sen Joonaksen synttäripäivän tähän nyt sitte, 29.1. ;) Mitoin 52 cm ja 3900 g.
VastaaPoistaKuitti! :) Sä taisit Velmustakin veikata aprillivauvaa silloin aikoinaan ;)
PoistaAivan arpapelillä heitetään täältä, että Ruu syntyy 13. tammikuuta mitoin 51,5 cm ja 3780 g. :)
VastaaPoistaKrista
Kiitos veikkauksesta! :)
Poista