... näytin tältä. Tai melkein koko meidän perhehän tässä kuvassa on, Turo vaan puuttuu. ;)
... olin kohtuuttoman pettynyt siihen, ettei Velmu (joka silloin tunnettiin vielä työnimellä Nessi) syntynytkään 13. maaliskuuta, kuten olin raskauden alkupuolella unessa nähnyt. Olin pitänyt sitä enemmän laskettuna aikana kuin sitä oikeaa, joka oli vasta 21.3. Ihmismieli on niin kummallinen, ja raskaana olevan naisen vielä jokseenkin satakertaisesti kummallisempi.
... kirkas kevätaurinko paistoi. Minä taapersin Pellervon kanssa lenkkipolulla ihan onnetonta vauhtia ja nieleskelin kyyneleitä, jotka johtuivat jonkin sortin hormonimyrskystä. Tunsin olevani maailmankaikkeuden kömpelöin, rumin ja vastenmielisin otus, ja teki mieli vaan jäädä sohvalle istumaan eikä koskaan enää nähdä ketään. Pellervo ihmetteli mun meininkiä ja esitti kaikki mahdolliset temppunsa saadakseen mut paremmalle tuulelle, onnistuen siinä tietenkin ennen pitkää.
... en voinut kuvitellakaan millainen tyyppi siellä masussani potki. Ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka paljon tuo pieni mullistaja oppisi vuoden aikana, ja kuinka totaalisesti hän kieputtaisi meidät ja läheisemme pikkusormensa ympärille. Ihan käsittämätöntä, ja silti maailman luonnollisin juttu.
Ylihuomenna juhlitaan sitten ihan todella,
meidän yksivuotiasta Velmua!
meidän yksivuotiasta Velmua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit otetaan ilolla vastaan. :)