Mini-Velmu 13 päivän ikäisenä.
Velmun syntymän jälkeen tuli hetki, jolloin ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni, etten halua kuin tämän yhden lapsen. Syynä ei ollut epäilys rakkauden riittämisestä tai muu vastaava, vaan yksinkertainen, alkukantainen pakokauhu. En rehellisesti uskonut, että voisin mitenkään saada sen pienen, hauraan ihmisenalun a) pysymään hengissä, ja b) kasvamaan tasapainoiseksi ja onnelliseksi lapseksi (sanotaan nyt vaikka kouluikäiseksi), saati sitten aikuiseksi. Kuulostaako tutulta? Niin vähän arvelinkin, mutta noissa hetkissä tunsin olevani yksin, ja totaalisesti maailman surkein äiti.
Kumma kyllä, tilanne on sittemmin muuttunut. Hormonimyrskyt laantuivat yllättävän nopeasti, ja imetyksen päätyttyä tammi-helmikuun vaihteessa olen saanut oman kehoni kokonaan takaisin. Siinä välissä olen sekä potenut kovaa pikkusisaruskuumetta, että makustellut ajatusta siitä, että laumassamme olisikin vain me kolme ihmistä (ja ehkä kaksi koiraa.....) sinne Velmun koulutaipaleen alkamisen tienoille saakka. Mä haaveilen kovasti erään pitkähkön, 4-5 vuoden tutkinnon suorittamisesta katkeamattomana, ja sille voisi olla hyvä sauma joskus lähitulevaisuudessa.
Toukokuu 2012.
Olen tuntenut Turon tänä syksynä yhdeksän vuotta, ja tuleva kesä on meille pariskuntana viides. Puhuimme lapsista (joskaan emme yhteisistä) jo muutamaa vuotta ennen seurustelumme alkua, ja jo silloin Turo sanoi miulle, että hän haluaisi ainakin kolme lasta. Velmua odottaessamme hän haaveili neljästä lapsesta, tai oikeammin neljästä tytöstä. ;) Teinivuosinani minä kuvittelin itseni suurperheen äitinä, viiden tai kuuden lapsen arkea pyörittämässä. Raskausaikana aloin kallistua enintään kolmeen, mieluummin kahteen. Tätä pikkusisarus-pohdintaa pyöritellessämme olemme siis sopivan ympäripyöreästi todenneet, että toivomme kyllä Velmulle pikkusiskoa tai -veljeä, vaikka emme välttämättä ihan pian.
Pikkuinen unimaija.
Kiinnostuksella odotan, milloin meille tulee sellainen tunne, että perheestämme ei enää puutu ketään. Toivon, että viimeistään sen mahdollisen kolmannen lapsen jälkeen, koska sen jälkeen järkisyyt alkavat jo painaa vaakakupissa liikaa. Tosin mistäpä sitäkään tietää, vaikka meille napsahtaisi yhden pikkusisaruksen sijaan kolmoset... ;) Ei näitä juttuja voi liikaa suunnitella. Haaveilla sen sijaan saa aina!
Monestako lapsesta teillä haaveillaan?
Kyllä tämä tuhisija on niin ihana, että lisäähän näitä on saatava :) Kolme maksimissaan. Ehkä vuoden päästä voisi seuraavasta haaveilla. Ihania tämän postauksen kuvat!
VastaaPoistaKiitos kuvakehuista! Vähän haikea fiilis tuli kyllä noita ihan pienen Velmun kuvia läpikäydessä. :)
PoistaKolme taitaa olla aika monen haaveilema lapsiluku, siltä vaikuttaisi. Ihan jees se on ollut, noin itse kolmilapsisessa perheessä kasvaneena.
Kolmesta kohtuu pienellä ikäerolla tai kahdesta jo olemassa olevasta. :) Nyt on ollut tosiaan muutama sellainen päivä, että tuntuu siltä, että näissä kahdessakin on jo pari liikaa, mutta kun tiedän, että muutan mieltäni viimeistään viikon päästä... :D
VastaaPoistaEn epäile sitä ollenkaan. :P
PoistaMie en tiiä muutako että vähintään kaksi. Mummo on aina sanonu (ehkä äitikin), että minut on kyllä ko luotu isommanki lapsikatraan äidiksi. Ja kyllä se ajatuksen tasolla onkin aika ihana, tosin todellisuus voisi olla kaikkea muuta kuin ruusuinen :D Vaikka eihän sitä tiiä, mummolla on kaksoisveli ja eikös sitä sanota että tuo "ominaisuus" hyppää yleensä aina sukupolven yli. Että voi olla että me Mikkosen kanssa joskus saadaankin kerralla tuplaten pieniä! :D
VastaaPoistaJA ohimennen. Sinulle on haaste meitsin blogin puolella :) Pus och kram! <3
Onpas mulla yllättävän monta tuttua, joilla on tuo "kaksosten riski". :) Hauskaa. Tosin en tiedä onko se kaksosten saaminen oikeasti _hauskaa_, kyllä siinä on varmaan aika hurjan työn määrä. Mutta jos pystyy apua ottamaan vastaan niin ei siinä mitään. :) Ja olisi varmasti hienoa seurata kaksosten kasvua, millainen suhde heille tulisi ym. :)
PoistaKiitän haasteesta! <3
"Tosin en tiedä onko se kaksosten saaminen oikeasti _hauskaa_, kyllä siinä on varmaan aika hurjan työn määrä. Mutta jos pystyy apua ottamaan vastaan niin ei siinä mitään. :) Ja olisi varmasti hienoa seurata kaksosten kasvua, millainen suhde heille tulisi ym. :)"
VastaaPoistaPitää ihan paikkaansa. Mulla on nimittäin itselläni kaksoset, tyttö ja poika. He ovat nyt 9 kuukautta, ja oon mietiskellyt tuota lapsilukuasiaa kovasti viime aikoina. Tavallaan tuntuu, että meidän lapsiluku on nyt täynnä. On näissä nimittäin niin paljon työtä! Mutta toisaalta ajatus kolmannestakin vauvasta pyörii aina välillä päässä... Ois ihana kokea joskus yksösraskaus ja muutenkin se vauva-aika vain yhden lapsen kanssa. En silti tarkoita, etteikö tämä aika kaksosten kanssa olisi ollut ihanaa, mutta olisi se varmasti erilaista yhden kanssa. Mutta ainakin haluan odottaa, että nämä meidän pallerot on isompia ja että saan omat työasiat ja muut kuntoon. Mutta ajatuksen tasolla näitä on ihan kiva pohtia aina välillä. Ja eihän sitä tietenkään ikinä tiedä vaikka sieltä tulisi toiset kaksoset ja sitten meidän perheessä oiskin neljä lasta, hui. :)
Meille sanottiin varhaisraskauden ultrassa, että näytti siltä, kuin alkioita olisi alunperin ollut kaksi, mutta vain toinen oli selvinnyt siihen saakka. Pieniä välähdyksiä siis kuviteltiin kaksosperheen arjesta, ja voin vain kuvitella, millaista show'ta se on oikeasti ollut!
PoistaTuota olenkin miettinyt, että jos saa ensin kaksoset ja sitten vielä kolmannen lapsen, niin kuinkahan paljon erilaiselta (ja helpommalta?) vauva-arki tuntuu! Kaksosista on sitten kuitenkin toisilleen seuraa, ja leikit samassa vaiheessa (verraten siis jos isosisarukset olisivat vaikka 5v. ja 2v.), joten siinähän on aika paljonkin hyviä puolia. Ainakin näin maallikon silmin katsottuna ;) Näistä ei kyllä ikinä tiedä mitä seuraavaksi tulee, mutta jos päädytte siihen, ettei teidän perheenne ole vielä lopullisessa muodossaan, niin ei kun kolmosta ja vaikka nelostakin tekemään sitten joskus :)