Synttärilotto

Kolmessa päivässä voi tapahtua näinkin paljon!

Lauantaina 35. raskausviikon alkaessa ihmettelin aika tuskastuneena alati venyvää vatsanahkaani. Ylävatsalta alkoi ajoittain kadota tunto jo joitakin viikkoja sitten, kun Ruu punkesi itseään aina vain lähemmäksi kylkiluitani. Auts. Sunnuntaina kävi kamala mylläys ja olin todella levottomalla päällä, ja sanoin Turolle, että jotain tässä nyt tapahtuu. Maanantaiaamuna herätessäni oli ihmeen helppo hengittää, ja peiliin katsoessani vatsan pyöreys oli kadonnut, jättäen jälkeensä tuollaisen "tyynymäisen" tyttömahan. Tiistaina sainkin jo vaappua pingviinin lailla, joten oli perusteltua olettaa, että Ruu laskeutui lähtökuoppiinsa sunnuntain aikana!

Tänä aamuna neuvolassa todettiin vähän sitä samaa. Laskeutunut on, mutta pää heiluu vielä, eli toistaiseksi on vielä se riski, että Ruu saattaa kivuta takaisin ylös kylkiluitani kolhimaan. Mahtavaa. :P

Mitäänhän mikään osa tästä ei sinällään tarkoita. Helposti voidaan mennä helmikuulle kaikista näistä tuntemuksistani huolimatta, ja edelleen uskallan toivoa, että ainakaan Turon veikkaama 23.12. ei olisi Ruun syntymäpäivä. ;) Jotain tuolta väliltä, ehkä? Pyöräytetään nyt kuitenkin synttärilotto vaikka tämän ajoittaisen pingviinikävelyn kunniaksi käyntiin! Spekseistä sen verran, että Velmu laskeutui ja kiinnittyi rv 36+X, ja syntyi spontaanisti viisi päivää ennen laskettua aikaa, rv 39+2 mitoin 3740 grammaa ja 52 senttimetriä. Kontrolliultrassa Ruu kasvoi samalla käyrällä jolla isosiskonsa syntymäpainokin oli, joten jollei mitään mullistavaa ole sittemmin tapahtunut, olisi painoarvio lasketulle ajalle (18.1.2014) noin 3800 grammaa.

Lisäyksenä vielä, että mä olen syntynyt viikoilla 39+3, ja Turo viikoilla 38+0, jos niistä haluaa jotain logiikkaa etsiä lastemme syntymäaikoihin. ;)

Pääasiassa veikataan siis syntymäpäivää, mutta Ruun syntymämittoja voi myös halutessaan veikata! Lähimmäksi veikanneelle lupaan jonkun pienen yllärin sitten. :)

-----

Synttärilotto

veikkaaja / päivä / paino / pituus

Mimsi / 4.1.2014 / 3600 g / 51 cm
Mailis / 9.1.2014 / 2890 g / 47 cm
Maria / 12.1.2014 / 3880 g / 54 cm
Krista / 13.1.2014 / 3780 g / 51,5 cm
Lastenlääkäri Lattune / 13.1.2014 / 3880 g / 53 cm
Elisa / 13.1.2014 / 3164 g / 54 cm
Lotta / 14.1.2014 / 3300 g / 51 cm
Sanna / 16.1.2014 / 3800 g / 54 cm
Täti / 20.1.2014 / 4070 g / 52 cm
H / 22.1.2014 / 3850 g / 51 cm
TePa / 29.1.2014 / 3900 g / 52 cm

Tyttöni mun

"Hehhei äiti!"

Kuinka hassulta tuntuukaan, kun kaikkien niiden kitinöiden, takertumisten ynnä muiden vaiheiden jälkeen voin vapaasti touhuilla kotihommia tai vaikka lukea kirjaa viereisessä huoneessa. Välillä Velmu saattaa kutsua miut katsomaan jotain aikaansaannostaan, esimerkiksi palikkatornia tai sänkyyn nakeltuja pehmoleluja, mutta sitten tulee taas lupa poistua. Jos oma seura alkaa kyllästyttää, saan pienen pyykkiapulaisen tai viereeni sohvalle kömpii kaltaiseni lukutoukka Miinan ja Manun kanssa. "Äiti kiija, tyttö kiija." 

Enkä viitsi edes haikailla sen minua koko ajan tarvinneen pikkuvauvan tai -taaperon perään, koska veikkaan, että Ruun syntymästä alkaa taas aivan uudenlainen takertumisen aikakausi. ;) Toistaiseksi Velmu kuitenkin on luvannut auttaa vauvan hoidossa, sellaisella ihastuneella "oiiiii, joo!" -huokauksella.

Tänään siirryin hoitovapaalta taas äitiyslomalle. :) Sen kunniaksi keittelen itselleni jo päivän toisen kupillisen vadelmanlehtiteetä, tuota armasta kohdunvahvistajaa, ja odottelen pienen tirlittanini heräämistä päiväunilta. Tänään nautitaan vielä tuosta lumisesta kelistä ennen kuin masentavat loskakelit taas starttaavat! 

Sunnuntain säveliä

Yksi jouluisista suosikeistani, ja siitä ihan ehdoton suosikkiversio! 

Kannattaa tsekata koko tuo The Hotel Café Presents Winter Songs -levy, jos se on vielä tuntematon. :) Mulla se taitaa olla nyt neljättä tai viidettä vuotta joulukuun kuunnelluimpia levyjä. Aivan ihana!

Sweet Baby Shower

Lauantaina juhlittiin kahdeksan hengen porukalla meidän pikkuista Ruuta brunssin merkeissä. Järjestin tällä kertaa juhlat ihan itse, mutta siskoni kämppiksineen tarjosivat kotinsa juhlapaikaksi. Se olikin tosi kiva juttu! Oli vähän eri fiilis juhlia kuin kotona olisi ollut. :) Mietin etukäteen hiukan sitä, onko tylsää järjestää vauvakutsut itse, ja vielä toiselle lapselle, mutta yllättäen ystäväni olivat innoissaan mukana juhlimassa toista lastamme ihan niin kuin Velmuakin aikoinaan. Niin sen tavallaan pitäisi ollakin: jokainen lapsi itsessään on suuri ihme. :) Ja kun Suomessa nämä vauvakutsut eivät ole mitään sellaisia juhlia, että kutsun mukana tulisi kilometrin pituinen lahjalista, on miusta jokaisen lapsen juhliminen aivan ok.

Sukupuoliveikkaukset, Turon veikkaus myös mukana :)

Menu

Platino Pink Moscato -kuohuviini alkumaljana

syksyinen juurespiirakka

tomaatti-avokado-basilikaleipäset

fetasalaatti herneillä, vesimelonilla ja cashewpähkinöillä

suklainen appelsiinijuustokakku

valkosuklaa-limeruudut

sweet & sour turkinpippureita

salmiakkipäällysteisiä valkosuklaalakuja

kahvia, jouluteetä, kivennäisvettä, tuoremehua

Juhlamenu oli kasattu raskausajan mielitekojeni pohjalta, ja aika mainio brunssi niistä saatiinkin aikaiseksi! Velmua odottaessani vastaava menu olisi ollut jotakuinkin hapankorppuja ja voita, kilokaupalla irtokarkkeja sekä pari isoa kassillista Hesburgerin kanahampurilaisia. Nam? ;)

Liitutaululle tukkimiehen kirjanpidolla vedettyjen sukupuoliveikkausten lisäksi taiteilin tällaiset synttärilottokupongit. Lähimmäksi veikannut saa sitten jonkun pienen palkinnon, kunhan Ruu päättää maailmaan saapua ja äiti hormonihuuruistaan hieman tokenee. ;) Lisäksi pyysin nimiehdotuksia (joita tulikin tosi mainioita :D), sekä tuollaisia pieniä elämänohjeita Ruun vauvakirjan väliin laitettavaksi. Aika kivoja muistoja jää.

Amerikkalaiset babyshower-leikit ovat mielestäni yleisesti ottaen aika karseita (vai mitä olette mieltä esimerkiksi tästä Pinterestin esittelemästä helmestä?!), enkä miä ole mikään mahakipsien tai vaippakakkujen ystäväkään. Yhden leikin kuitenkin järkkäsin, lähinnä koska Turon kanssa keksimämme palkinto oli jollain tapaa saatava jaettua. ;) Leikkasin siis villalangasta masunympärykseni verran lankaa, ja pyysin vieraita tekemään saman ihan oman arvionsa mukaan. Lähimmäksi osui Velmun kummitäti E, jonka ilme oli aika näkemisen arvoinen, kun palkintoboksi kannettiin hänen nenänsä eteen.

"Siis eihän se vauva ole täällä?!" :'D

Siinä sitten myönsin pitäneeni yhtä pientä salaisuutta noin kuukauden päivät.

Meille tulee toinen tyttö!

Ja vaikka minä alusta saakka odotin oman vaistoni mukaan poikaa, tuntuu pikkusisko aika luontevalta jatkolta perheeseemme. Toki pidämme edelleen mielessä sen, että sukupuoliveikkaus on nimenomaan veikkaus... Mutta sen veikkauksen antoi aika kokenut lääkäri, joka sanoi olevansa 90% varma asiasta. Satavarma tuskin voi ollakaan ennen kuin tavataan pikkuinen tähtisilmä sitten tammikuussa, mutta tältä pohjalta lähdetään. :)

Kaiken jännityksen jälkeen kuppi rauhoittavaa teetä oli paikallaan. ;)

Ja samaan rytäkkään pääsin vielä paljastamaan pikkusiskon nimenkin. Myös Velmun nimen kerroimme läheisillemme jo ennen syntymää, ja julkistimme sen kaikille heti synnytyksen jälkeen lähetetyissä viesteissä. Emme tunne mitään tarvetta nimen salailuun, varsinkaan ristiäisiin saakka, vaan meistä on ihanaa kutsua pientä heti alusta saakka omalla nimellään. :)

Osa miun ja Ruun ihanista lahjoista :) Kannattaa vissiin toivoa asioita ääneen, nimittäin sekä tuo ylempänä näkynyt Muumien perhekalenteri että Mumford & Sonsin live-dvd osuivat aika nappiin. ;) 

Päivä jatkui vielä miulle kovin myöhäiseen iltaan, kun kävimme yhdessä illallisella ja istuskelemassa illanvieton merkeissä muutenkin. Yhden ystäväni kanssa olimme varanneet vielä hotellihuoneenkin, ja ilta päättyi ihaniin kasvonaamioihin ja rupattelutuokioihin. Yhdeksän ja puolen tunnin yöunien sekä ihanan hotelliaamiaisen jälkeen kotiin palasi aika onnellinen äiti :)

Suurkiitos vielä kerran rakkaille ystävilleni aivan ikimuistoisen ihanasta päivästä!

Ja Mailikselle kuvista. ♥ 

Sunnuntain säveliä

Hyvää ensimmäistä adventtia! 

Joulukuun sävelet lienevät pääasiassa suosikkejani joululauluista, mutta taidan aloittaa tällaisella vähän ennalta-arvaamattomalla ihanuudella, johon tutustuin vuosi sitten. Smith & Burrowsin levyä Funny Looking Angels tituleerataan joululevyksi, mutta musta sitä on aika helppo kuunnella jo lokakuussa. Sinne sitten alkaa pikkuhiljaa väleihin heitellä jotain perinteisempiä joululauluja, ja pikkuhiljaa virittäytyä jouluisempaan tunnelmaan. :) Tämä kyseinen kappale olkoon omistettu kaikille niille, joiden eteen tämä vuosi on tuonut kriisin jos toisenkin. Ei se ikuisesti niin jatku, niin täytyy vaan jaksaa uskoa. <3

So tell everyone that there's hope in your heart

Tell everyone or it will tear you apart

The end of Christmas day, when there's nothing left to say

The years go by so fast, let's hope the next beats the last

Tell everyone that there's hope in your heart

Tell everyone or it will tear you apart

The end of Christmas day, when there's nothing left to say

The years go by so fast, let's hope the next beats the last

Jos ette ole vielä kyseiseen levyyn tutustuneet, niin suosittelen erittäin lämpimästi :)

Huomenna voisin tulla kertoilemaan fiiliksiä eilen vietetyistä ihanista babyshowereistani. Kuulemisiin!

Kumpiko se sitten on?

Velmun (joka silloin blogimaailmassa Nessinä tunnettiin) odotusaikana julkistin neidin sukupuolen heti rakenneultran jälkeen. Nytkin olisi kiva pistää pystyyn sukupuoliveikkaus, vaikka oikean vastauksen julkistamisessa tällä kertaa pidempään meneekin. Klikkailkaapa siis tuonne sivupalkkiin arvauksenne siitä, kumpi Ruu mahtaa olla. :) Synttärilottokin täytynee pistää pystyyn jos tämä bloggailutahtini tästä taas selkeytyy, mutta sen ehtii vielä sitten hiukan suuremmilla viikoilla.

Veikkauksen voi tehdä ihan fiilispohjalta, tai sitten tästä seuraavasta Todella Tieteellisestä Testistä voi yrittää päätellä jotain! Minä ja Turo ollaan oltu eri leireissä sukupuolen suhteen alusta saakka: mä olen odottanut poikaa ja Turo tyttöä. Velmua odottaessamme veikkaukset olivat juuri päinvastaiset, joten saa nähdä onko tällä kertaa Turon vuoro olla oikeassa vai onko äidinvaisto vaan pettämätön. ;)

( Kuva )

Tyttö vie äitinsä kauneuden.

Etenkin puolivälin jälkeen miä olen kyllä itsekin huomannut hehkuvani sitä kuuluisaa raskauden hehkua. :) Tätä ei todellakaan tapahtunut missään vaiheessa Velmun odotusaikaa, vaan silloin kärsin pahoinvoinnista ja turvotuksista ja näytin aika karsealta. :D Ensimmäinen ääni pojalle.

Poikamaha on pyöreä ja edessä,

tyttömaha leviää joka suuntaan.

Kuvia vertailemalla maha on jokseenkin samanlainen kuin edellisellä kerralla, vaikkakin isompi. Se lienee ihan luonnollista, kun raskauksien välillä on näin lyhyt aika. Maha on siis levinnyt enemmän joka suuntaan kuin kasvanut vain suoraan eteenpäin. Tyttö.

Poikaviiva on tummentuma, joka ulottuu hävystä navan yli,

tyttöviiva jää navan alle.

Alavatsalla on pieni tummentuma, mutta en tiedä voiko varsinaisesta viivasta puhua. Tyttö?

Poikaa odottava himoitsee suolaista,

tyttöä odottava taas makeaa.

Mieliteot ovat olleet Ruuta odottaessa aika vähäisiä, ja mitään todella makeaa tai todella suolaista en ole himoinnut missään vaiheessa. Kana ja punainen liha lähinnä ällöttävät. Alkuraskaudessa himoitsin tuoretta ruisleipää, jonka päällä oli tomaattia, avokadoa ja mustapippuria. Niiden lisäksi olen tykännyt kirpeistä ja raikkaista asioista, kuten sitrushedelmistä, turkinpippureista, appelsiinimehusta ym. Suurin (vielä toteuttamatta oleva!) raskausmielitekoni on ollut saada tuore munkki Pyynikin Näkötornin kahvilasta. Nams. Ehkä tämäkin kallistuu vähän tytön puolelle siis. 

Pojan kanssa ei ole pahoinvointia,

tytön kanssa kyllä.

Paljon vähemmän pahoinvointia mulla oli alku- ja keskiraskaudessa nyt kuin Velmua odottaessa, mutta en ole niin onnellisessa asemassa että voisin sanoa ettei pahoinvointia olisi ollut lainkaan. Tyttö.

Vilkas sikiö on poika,

rauhallisempi sikiö on tyttö.

Rauhalliselta mutta temperamenttiselta tapaukselta tämä vaikuttaa näin raskausajan kokemuksella. Tyttö.

Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö.

Jos pitkittäin, niin poika tulee.

Pitkittäin sänky on ollut oveen nähden kaikissa meidän yhteisissä kodeissa. Poika. :)

Mikäli raskausaika on vaikea,

lapsi on ilman muuta poika.

Ainoat raskausajan vaikeudet ovat tainneet olla näitä lastentautien läpikäymisiä. Purukalusto on myös päässyt inhottavan huonoon kuntoon, ja loka-marraskuussa kävin muutamaan kertaan hammaslääkärillä mm. lohjenneen poskihampaan kanssa. Auts. Näistä huolimatta en koe, että raskausaika olisi ollut erityisen vaikea. Tyttö.

Poika aiheuttaa närästystä.

Tähän ikävyyteen olen kyllä päässyt tutustumaan etenkin raskauden puolivälin jälkeen. Öyh. :| Poika.

Äidin jalkojen kylmeneminen ennustaa poikaa,

samoin kuin isän lihominen raskauden aikana.

Mä olen joutunut käyttämään villasukkia alkuraskaudesta saakka, mutta se on johtunut enemmän suonenvetojen lisääntymisestä kuin jalkojen kylmenemisestä sinällään. Turo ei ole lihonut yhtään, päinvastoin kutistunut ihan silmissä. Tyttö.

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa,

on odotettavissa tyttö.

Mun mielestä ei merkittävää muutosta. Poika.

Tyttö tekee äidistään kiukkuisemman,

poikaa odottava pysyy tyynenä.

Olen ollut paljon rauhallisempi odottaja tällä toisella kierroksella, eli poika.

poika 5 - tyttö 7

Sitten vaan veikkaamaan mitä oma fiilis sanoo! :)

Ruupertti/ina Möyriäisen odotus

( Kuva)

Ruun jo reilu puolivuotinen odotusaika on mennyt sekä ihmetyksissä että rutiinilla. Tuttuahan tämä kaikki on, kun Velmun odotus on vielä niin tuoreessa muistissa, mutta on niin kertakaikkisen selvää että odotan ihan eri vauvaa, että välillä menee konkarillakin sormi suuhun. Ruu on paljon Velmua rauhallisempi ja "sietävämpi", ja esimerkiksi antoi mun nukkua osittain vatsallani vielä reilu viikko sitten, 32. raskausviikolla! Mitä! Siskonsa olisi suivaantunut moisesta käytöksestä aikoinaan niin, että vatsanahkani olisi ollut potkusarjoista hellänä monta päivää. ;) Jotenkin olen kuitenkin saanut tästä tyypistä sellaisen käsityksen, että hän voi olla aika paljon menevämpi tapaus kuin Velmu oli vauvana. Me saadaan pian Turon kanssa kasvattaa silmät selkäänkin, kun Velmu saa Vilkas-kääpiön seurakseen. ;)

Raskausdiabetekselta, hurjalta pahoinvoinnilta, jatkuvilta mieliteoilta ym. olen tämän odotuksen aikana välttynyt aika mukavasti. Kesähelteet ja pitkät automatkat ovat aiheuttaneet oksenteluja, mutta ne eivät luonnollisesti olleet mitään Velmun viiden kuukauden päivittäiseen yrjöämiseen verrattuna. Hrr. Velmu on sairastellut loppukesän ja syksyn aikana jonkin verran, ja minä raskauden alentamalla vastustuskyvylläni olen toki imenyt sienen tavoin taudinaiheuttajat itsellenikin. Onneksi mitään Ruulle vaarallista ei ole matkan varrella mukaan tarttunut, ja enterorokon 1,5 viikon kidutuksestakin selvittiin vain neljällä huvenneella kilolla. Ihan ok sinällään, että tämän päivän neuvolakäynnillä koko raskausajan painonnousuksi kirjattiin 8,9 kiloa. Se on saman verran kuin Velmun koko odotusaikana, mutta eihän näitä saisi hei vertaillakaan! ;)

Pikkukenguru raskausviikolla 20+2.

Rakenneultrassa syyskuun alussa saatiin kokea pieni säikäytys, kun Ruun aivoista löytyi muutama pieni plexus chorioideus -nestekysta. Kontrolliultra-aika annettiin lokakuun lopulle, ja me lähdimme aika hämmentyneinä pois. Miä purin huoltani kiukuttelemalla Turolle siitä, että hän oli välttämättä halunnut kysyä vauvan sukupuolta, eikä "edes sitä sitten saatu selville edes veikkauksen tasolla nyyyyh", sillä Ruupertti/ina Möyriäinen kökötti ristittyjen nilkkojensa päällä polvet ristissä. Vilkutteli meille sentään (kts. yllä oleva kuva), ja kaikki oli muuten kunnossa, joten ihan sama oikeasti, mutta kun johonkin se kaikki hämmennys ja huoli oli saatava purkaa. :P Voinette kuvitella, ettei kukaan vanhempi halua kuulla, että lapsen päässä on kystia. Itku kurkussa kirjoittelin ultrakuulumiset tutulle äitiporukalle, ja sain taas kokea vertaistuen ihanuuden, kun kokemuksia jaettiin. Yksi terveysalan ammattilainen vielä tulkkasi miulle sen helpottavan tiedon, ettei kontrolliultraa olisi jätetty kahdeksan viikon päähän jos jotain suurempaa hätää olisi sikiöllä epäilty olevan.

Eikä sieltä sellaista onneksi löytynytkään. :) Ihana lääkäri kävi lokakuun lopussa sitten vielä läpi kaikki Ruun rakenteet ja antoi ultran lopuksi käskyn unohtaa, että mitään kystia oli koskaan ollutkaan. Sillä kertaa lähdettiin ultrasta ihan hiukan keveämmillä mielin! Sen jälkeen miun pesänrakennusviettini alkoikin nostella päätään, ja viimeiset viikot olen täällä raivannut kaappeja, vaatehuonetta ja varastoa hullun raivolla. Nyt on tehtävä, kun jaksaa! ;)

Myös raskaudesta nauttimiseen olen varannut aikaa ihan erikseen. Turon pitkien iltavuoroputkienkin keskellä olen jaksanut ottamalla omaa aikaa, ja toisaalta myös kahdenkeskistä aikaa Turon kanssa. Olen yrittänyt lyllertää ulos aina kun vähänkin voimia riittää, niin Velmun ja/tai Pellervon kanssa kuin ihan itseksenikin, syysmyrskyistä nauttimaan. Kohta se oma aika on taas vähäistä, ja pienenpieni ihminen miussa niin kovin kiinni, mutta tällä kertaa saatan jopa hiukan odottaa sitä. Tiedän, kuinka nopeasti se vaihe sitten hujahtaa ohi, halusin tai en.

Pakollinen peilikuva!! eli miltä rv 32+0 näyttää ulospäin.

Tänään on siis menossa rv 32+5, ja laskettuun aikaan on enää vain 51 päivää. Äkkiä nämä viikot tästä hupenevat, ja miä yritän kovasti pysyä menossa mukana :) Ei tässä taida mikään auttaa - kohta meillä on vauvva! <3

On mennyt syys

Syyskuu.

Lokakuu.

Marraskuu.

Kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen on kenties korkea aika puhallella pölyjä blogiparasta. Tuumailin jonkun aikaa mahtaako miun aikani ja innostukseni riittää blogin kirjoittamiseen kahden alle kaksivuotiaan äitinä, jos yksi intoa puhkuva taapero ja alati kasvava vauvamaha vievät energiani näin totaalisesti. On ollut ihan itsestäänselvää, että vähimmälle huomiolle jää nämä vain miua varten olemassa olevat jutut. Silti toivon, että joku jaksaa vielä lukea höpinöitäni ja katsella laadultaan kovin vaihtelevia puhelinkuvia. Uudesta kamerasta haaveilen kovasti, mutta budjetti ei vaan anna periksi. Pitäisiköhän vaan purra hammasta ja kunnostautua pokkarikuvaajana, vaikka puhelin onkin tuhannesti helpompi kaivaa taskusta esiin?

Kirjoitan raskauskuulumiset omaan postaukseensa, ja muuten elo onkin ollut tasaisen epätasaista, kuten pikkulapsiperheessä kuuluukin. Tämän vuoden ansiosta Velmun sairastamien tautien listalta voi jo vetää yli sekä vauva- että enterorokon. Jälkimmäisestä koko perhe sai oikein kunnolla osansa kun minä ja Turokin makasimme reilun viikon taudin näivettäminä pedissä, yhteensä perheemme sairasti 3,5 lokakuun reilusta neljästä viikosta. Hrr. Kammottava tauti, suosittelen välttelemään kaikin keinoin jos vaan mahdollista! 

Joulukuussa etsin varmaan bloginkin kautta kadoksissa olevaa joulumieltäni, ja ihmettelen, miten vuoden viimeisiin viikkoihin on voitu päästä näin nopeasti. Yleensä meidän kodissa raikaa joululaulut lokakuun loppupuolelta saakka, ja nyt minä, melkoinen tonttu itsekin, olen ihan puulla päähän lyöty siitä, että sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia ja aatto häämöttää jo ihan nurkan takana. On nämä tilanteet ennenkin käännetty iloksi ja voitoksi, toivottavasti tälläkin kertaa. :)

Suloisia viimeisiä syyspäiviä teille, ja tuokoon joulukuu pian sen ihan oikean talven mukanaan. <3

Sunnuntain säveliä

Fun fact meidän perheestä: meillä ei ole ollut televisiota sitten kesäkuun 2012. Veljeni muutti silloin omilleen, ja vähän omaksikin yllätyksekseni tarjosin meidän telkkaria uuteen hyvään kotiin. ;) Turolle taisin kertoa asiasta vasta kun mölytoosa oli jo muuttanut, ja pienten vieroitusoireiden jälkeen tultiin siihen tulokseen, että tämähän on aika kivaa! Myönnettäköön, että Turon suhtautumiseen vaikutti varmaan vähän se, että annoin samalla vihdoin luvan herran haaveissa kauan siintäneelle videotykille.

Klunks.

Tykki viritettiin budjettisyistä kattoon vasta melkein vuotta myöhemmin, ja yllätyksekseni miäkin olen tykästynyt siihen. Sitä ei tule koskaan pidettyä päällä turhaan, ainoastaan silloin kun jotain katsotaan. Ja varmasti suurin sydämeni vientiin vaikuttanut tekijä on ollut se, miten siistiä on katsoa keikkoja tuollaiselta isolta ruudulta! Keikkatallenteita löytyy meidän hyllystä ihan mukavasti, ja aika monena syysiltana olen odotellut Turoa kotiin jammaillen langattomat kuulokkeet päässä milloin minkäkin loistobändin musiikin tahtiin Velmun tuhistessa tyytyväisenä uniseikkailuissaan. Parasta tämä on ollut toki sen jälkeen, kun Ruu on innostunut äipän muuvsseista ja lähtenyt mukaan svengailemaan niin että vatsanahkani paukkuu. :)

Mumford & Sonsia olen toistaiseksi tyytynyt vain kuuntelemaan Spotifysta, mutta tämä kyseinen Live from Red Rocks -dvd olisi sellainen, jonka liittäisin omaan kokoelmaani enemmän kuin mieluusti! (Rakas Joulupukki...?) Voin kuvitella käpertyväni sohvan nurkkaan jättimäisen vauvavatsani kanssa, muutaman viltin alle, katselemaan vuoroin tätä ja vuoroin ulkona riehuvaa lumituiskua. Haaveilemaan, pohtimaan Ruun persoonaa ja sitä, mahtaako hänkin jonain päivänä nauttia yksinäisistä, pimeistä illoista, kun vain musiikki on seurana. Tai katsotaanko me jopa porukalla näitä samoja keikkoja, perivätkö lapset osan äitinsä musiikkimausta niin kuin minä omalta isältäni. ;)

Ja siis. Katsokaa mikä keikkapaikka! Mikä bändi! Mitä biisejä. Vou. Näiden klippien perusteella mun must-see bändien listallani on tällä hetkellä enää kaksi nimeä: Coldplay ja Mumford & Sons. Voi kunpa, joskus vielä!

Currently

Enjoying: Vaikka kevättalvella lisääntyvän valon määrä tuntuu pitkän talven jälkeen ihanalta, sykkii mun sydämeni näille elo-syyskuun pimeneville illoille. Vuodenaikojen vaihtuminen tuntuu vuodesta toiseen yhtä hyvältä, siinä sivussa tuntuu saavan itsekin aina uuden mahdollisuuden uudistua ja puhdistautua. Jokapäiväisessä arjessa nautin päivittäisestä omasta ajasta, joko päiväuniaikaan tai illalla Velmun käytyä yöpuulle. Tunti tai parhaassa tapauksessa pari, hyvän kirjan tai sarjan parissa, lenkkipolulla tai Pellervoa rapsutellen, ja jaksan taas jatkaa arkea niin paljon kevyemmin.

Reading: Jokusen raskausaiheisen opuksen lisäksi olen kesän mittaan lukenut lähinnä kunnon hömppää. Nora Robertsin The Bride Quartet on kahlattu läpi, ja vaikka moni on samaa mieltä ystäväni kanssa ("tää on ehkä kauheinta mitä mä voisin joutua lukemaan!"), tekee tuollaisen hyvin höttöisen kirjallisuuden lukeminen välillä tosi hyvää. Mulla on tapana lukea sellaisia romaaneja, jotka ravistelevat oikein kunnolla sisintä myöten, ja vaikka se on ihanaa, on välissä pakko vähän höllätäkin.

Anticipating: Kuuden päivän päässä häämöttävää Tukholmaa, joka kuuluu hetken vain miulle ja Turolle. Isovanhemmat huristelevat Savosta lastenvahdiksi, ja me päästään todella viettämään viikonloppu keskittyen toisiimme. Ihan mahtavaa, ja tulee todella tarpeeseen! 

Thinking about: Pikkuinen Ruu möyrii jo sen verran villisti, että joka ilta ihmetellään hänen meininkejään. Millainen tyyppi siellä mahtaa kasvaa? Ruupertti vai Ruupertiina? Miten Velmu ottaa pikkusisaruksen vastaan? Kuinka paljon raskauskiloja mahtaa tulla, kun nyt on tullut jo melkein yhtä paljon kuin Velmusta yhteensä, eikä maha kuitenkaan ole kasvanut hirveästi? Kahden lapsen äidiksi tuleminen ei jännitä miua pahemmin, pikemmin en malttaisi odottaa sitä tunnetta, kun rakkauden määrä meidän elämässä kasvaa taas niin paljon isommaksi. Ei sitä varmaan osaa kuvitellakaan ennen kuin sen kokee. :)

Raskausviikko 18+3, aamulenkille lähdössä.

Listening to: Soittolistalla (sekä Spotifyssa että stereoissa) on viime viikkoina pyörinyt sellaisia nimiä kuin Bruce Springsteen, Fort Atlantic, Pink Floyd, The Cardigans ja KT Tunstall. Velmu on hullaantunut äidin aikoinaan tavaaman Iloisen aapisen Iloiset laulut -levystä, ja niitä kuunnellaan hänen kanssaan paljon. Ii, ii, iloa, viisi villakiloa, on villin nallen turkissa - ei ilo pysy purkissa!

Working on: Olen ottanut missiokseni terveellisemmän raskausajan, verrattuna siis edelliseen. Velmua odottaessa oksensin päivittäin viisi kuukautta ihan satunnaisilla paremmilla päivillä, ja se oli kyllä to-del-la kuluttavaa. Söin silloin tasan mitä mieli teki, kun ei muutakaan vaihtoehtoa oikein ollut. Nyt pahoinvointi on ollut satunnaisempaa, lähinnä helteisiin liittyvää, ja tänään on itse asiassa tasan neljä viikkoa viimeisestä oksennuskerrasta. Hurraa! Näiden viikkojen aikana olenkin pikkuhiljaa lisännyt liikuntaa päivittäisiin rutiineihini kävelylenkkien, mammajoogan, shindovenyttelyn ja pienen lihaskuntotreenin muodossa. Ruokavaliota yritän myös tasapainottaa superterveelliseen suuntaan, ja se onkin nyt ollut melko helppoa, kun makeaa tai muitakaan herkkuja ei tee mieli juuri yhtään. Palan kakkua tai omenapiirakkaa saatan nautiskella muutaman viikon välein, mutta se onkin sitten ihan ansaittua herkkua. ;)

Wishing: Haaveilen kovasti uuden kameran hankkimisesta. Olen lopen kyllästynyt näihin puhelinkuviin, niin kiva leikkikalu kuin tuo Instagram onkin! Canon Powershot G15 olisi haaveissa, mutta rahoituspuoli vähän kyseenalainen. Sen vaan huomaa, että hyvä kamera on lapsiperheessäkin aika mainio juttu - huonolla kameralla kun harvemmin jaksaa ikuistaa mitään hetkiä.

Thankful for: Kaikkein kiitollisin olen tuosta elämäni rakkaudesta, miehestä, joka on pitänyt miua taas pystyssä vaikeina päivinä, ja antanut minun tehdä hänelle saman. Kesä on ollut tapahtumarikas niin hyvissä kuin ikävämmissäkin jutuissa, mutta toinen toistamme tukien ollaan selvitty aika vähillä kolhuilla, ja alati eheytyvillä sydämillä. Even at my worst I'm best with you.

( Currently-postausten alkuperäinen idea täältä. )

Sunnuntain säveliä

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä syksyä kohti, ainakin tällaisen välivuodenaikoja rakastavan mielestä, ja tämä kaunokainen sopii ihan hurjan hyvin hiljalleen vaan hämärtyvämpiin iltoihin. Viikkojen päässä on ne ihanat illat, kun saa sytyttää parvekkeelle muutaman kynttilän, vetää villasukat jalkaan ja kuunnella tällaisia ihanuuksia viilenevässä illassa, teetä hörppien. Mahtavaa!

Juhannustaikaa

 Pellervoa hieman huoletti kun isäntä oli niin kovin kaukana...

Luvassa maailman myöhäisin juhannuspostaus! Ei kai kukaan jaksa lukea jokaisen bloggarin juhannusmeiningeistä samaan rytäkkään, vaan on ihan hyvä että joku on Maija Myöhäinen? Eikö? ;) No, miulla on lisäperusteluja päivityksen kummalliselle ajankohdalle, vähän tuonnempana.

Juhannusviikolla reissattiin Etelä-Savoon. Velmulle nousi rokotuksesta aiheutunut kuume matkalla, mutta parin sairastamispäivän jälkeen päästiin lähtemään aikaseen mökkijuhannuksen viettoon aivan aikataulussa, keskiviikkona. Automatkalla mökille yritin pitää ajatukseni kaikkialla muualla kuin vatsanpohjassa vellovassa matkapahoinvoinnin poikasessa, ja hämmästelinkin sitä, miten en ole ollut mökillä juhannuksena sitten kesän 2007. Siis kuusi vuotta sitten. Huh. 

Ei sillä, hienoja tapoja keskikesän juhlinnalle on siinä välissäkin ollut! Vuonna 2008 olin ystäväni kanssa huikealla Bon Jovin keikalla Tanskan Randersissa. Vuotta myöhemmin tein pitkiä työvuoroja Linnanmäellä ja kaikki vapaahetket pussailin Turoa, jonka kanssa olin muutamaa hetkeä aiemmin alkanut seurustella. Juhannus 2010 vietettiin ystävien kesken uudessa kodissamme. Häämatkamme osui myös juhannuksen 2011 kohdalle, ja silloin majapaikkamme oli kuvankauniissa Bathissa, Englannissa. Viime vuonna velmuilimme nippanappa kolmikuisen tyttäremme kanssa kotosalla, Turo taisi tehdä jokusen työvuoronkin. 

Viime vuodestakin asiat tuntuivat taas muuttuneen monella tapaa. Juhannustaika tuntui tänä kesänä vahvimpana niissä riemun täyttämissä hetkissä, kun Velmu kipusi vaatteet päällä kahluualtaaseen läiskyttelemään, kun Pellervo pyöri vapaudesta huumaantuneena mustikkamättäissä, kun Turon kanssa pohdittiin miten juhannus on vähän kuin uudenvuodenaatto meidän parisuhteessamme. Keskikesän juhla ei ole koskaan ollut miulle henkilökohtaisesti mitenkään äärettömän rakas, mutta näemmä sen ympärille on kuitenkin nivoutunut monta hienoa juttua ja kokemusta elämässäni, elämässämme. 

Ja nyt sen voinee jo täälläkin paljastaa, että matkapahoinvointini saattoi olla jotain muutakin pahoinvointia, ja että ennen ensi juhannusta maailma muuttuu taas, kun meidän hullunkurinen perheemme täydentyy ihkauudella jäsenellä! :')

Pikkuinen Ruu,

estimated arrival time 18.1.2014. ♥

Heleä heinäkuu

Pieni seikkailijatar 27.6.2013.

Näin se kesä vie mennessään! Viikot vierivät, ja minä olen suosiolla vaihtanut koneella istumisen ja muut sisähommat suloisesta suvesta nauttimiseen. Velmu kirmailee jo aika kunnioitettavaa vauhtia 15 kuukauden ikäiseksi, kaa-kat  jalassa tai mieluummin paljain varpain. Äitinsä tyttö ;)

Turon kesäloma tuntuu jo kaukaiselta historialta, palasihan hän töihin jo kokonaiset viisi päivää sitten. ;) Me Velmun kanssa etsitään vähän sitä omaa viikkorutiiniamme, ja toisaalta juostaan kaikkia rutiineja karkuun suunnittelemalla irtiottoja mm. pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Savon mummolaan. Jälkimmäisessä me tytöt aiotaan viettää aika iso osa tänään käyntiin pyörähtäneestä heinäkuusta uiden, saunoen, seikkaillen, sekä isovanhempia ja isomummoja viihdyttäen. :) Omakotitalo ja parin minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva uimaranta houkuttelevat aika paljon verrattuna tähän meidän läkähdyttävän kuumaan kerrostalokolmioon... Hellepäivinä ajatus rivitaloasunnosta omalla pihalla on alkanut pyöriä päässä melkoisesti, mutta ehkä me hetken aikaa vielä tässä nykyisessä kodossamme viihdytään.

Elokuun lopulle varattiin Turon kanssa vähän parisuhdeaikaa nappaamalla miniloma Tukholmaan. Ollaan vierailtu siellä viimeksi kesällä 2010, joten on aikakin mennä katsastamaan lempparihuudit. Muita ulkomaanreissuja tuskin tänä vuonna tehdään, mutta onneksi nähtävää ja koettavaa löytyy runsaasti ihan lähiseuduiltakin.

Kaunista heinäkuuta toivottelen kaikille! Menkää ulos aina kun sää sitä yhtään sallii, koska yhdessä hujauksessa ihmetelläänkin jo syyskuun sumuisia aamuja ja vedetään villasukkia ja kumisaappaita jalkaan ulos lähtiessä. Miä myönnän jo vähän kirjoittelevani oodeja syksyisille säille, mutta kaikki aikanaan, kaikki aikanaan...

Pumpulihääpäivänä

11.6.2011. ♥

And in this crazy life, and through these crazy times
It's you, it's you, you make me sing
You're every line, you're every word, you're everything

You're every song, and I sing along
'Cause you're my everything

- Michael Bublé

Ilo asuu pienissä asioissa

Tämä postaus tulee taas auttamattoman myöhässä, suuret pahoitteluni siitä. Salaiselle ystävälleni Jobselle kuitenkin suurensuuret kiitokset toisesta ihanasta paketista, ja päiväni piristämisestä. Paketti taisi kolahtaa luukusta juuri silloin edellisessä postauksessa mainitsemani flunssan alkupäivinä, ja tuli todellakin enemmän kuin tarpeeseen! Suklaasta itsekin flunssainen äiti sai voimaa korvatulehduspotilaan hoivaamiseen, ja tuo kahvi on vaan aivan taivaallista. Olkoonkin Talvisuklaa nimeltään, mun loppukevään aamuihini se sopi mainiosti ;) Tiskirätti ja kasvonaamio odottavat vielä käyttöönottoaan, mutta eiköhän niillekin hetkensä löydy tässä piakkoin. :) Vielä kerran kiitos!

Kiitokset myös Ipanaisen Annille, joka jaksoi tällaisen kivan yllärikierroksen järjestää, ja anteeksi, että jätin vähän kaiken viime tippaan. :) Joskus voisin kyllä lähteä tällaiseen juttuun mukaan uudelleenkin, niin kiva näitä paketteja oli toteuttaa ja saada! :)

Rescue me to the nightless night

Muonio 020613 23:30.

The country side, the nightless night
You turn the light, I'll feel alright
The country side, I'm hypnotized
Sunshine

I lose my mind, you turn the light
I lose my heart in the country side
Oh satellite, will you take me high?
To moonlight

I lose myself to nightless night
I lose my love on a sweet moonlight
We turned the light
Will you make me fly,
To sunlight?

Oh super fly will you take me high
And take me base where the sun will shine
Take me down to your riverside
To starlight

And take me up to the satellite
The universe screaming I'm alright
Country side, the nightless night
And sunshine

- Husky Rescue

Toukokuun loppua värittivät pitkittyneet kesäflunssat, joka äityi lauman nuorimmaisella aivan korvatulehdukseen saakka. Edellisessä postauksessa hehkuttamalleni keikallekin lähdin ääneni lähes täysin menettäneenä. Kyllä se sieltä kuitenkin hiljalleen palaili, kun tarpeeksi kirkui. ;) Yhtäkaikki, toukokuun viimeisenä päivänä olimme kaikki sen verran hyvässä kuosissa, että suuntasimme "pienelle" kotimaanmatkalle Suomineidon kainaloon, Muonioon. Matkalla pysähdyimme sukuloimaan niin miun kuin Turonkin sukulaisten luo, ja olipa kyllä kertakaikkisen mukavaa. :) Velmu oli ihan elementissään etenkin iäkkäämpien sukulaisten kanssa, ja nautti siitä huomiosta täysillä.

Ajoimme pohjoiseen kolmen päivän aikana, pysähtyen öiksi Jyväskylän ja Oulun tienoille. Ajoitimme kruisailut Velmun päiväuniaikoihin, ja suurimman osan matkoista hän sitten nukkuikin. Välillä pysähdyttiin lounastamaan kivoihin noutopöytiin Pihtiputaalle, Simoon ja paluumatkalla Pelloon ja Kärsämäelle. Kunnon maakuntamatkailua, sanon minä!

Matkan perimmäinen motiivi oli ystävieni vanhempien hopeahääpäivää varten järjestetyt yllätysjuhlat. Minä juhlin melkein millä syyllä tahansa, ja olin aivan innoissani ja liikuttunut, että noin isoa asiaa kuin 25-vuotista aviotaivalta varten järjestettiin yllätyskemut! Ihanaa :) Yllätys onnistui kyllä täydellisesti, ja juhlittavat olivat kyllä todella otettuja tuollaisesta muistamisesta. Juttelin Velmulle siinä juhlinnan lomassa, että ottaa nyt mallia sitten ;)

Minä palasin reissusta junaillen jo kaksi päivää juhlien jälkeen, koska kotosalla odotti monta hoidettavaa asiaa. Muun poppoomme oli tarkoitus jäädä määrittelemättömäksi ajaksi Turon mummolaan Oulun tienoille, kunnes tiistaiaamuna muistin, että Velmulla onkin neuvola torstaina. Ei viitsitty lähteä sitä siirtämään, joten sain perheeni kotiin jo keskiviikkoiltana. Ehtihän siinä ajassa jo aika kova ikävä tullakin hei, joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Kaikkiaan reissu oli todella onnistunut ja kaiken vaivan arvoinen. Saatiin melkoista sankari-palautetta kun lähdettiin tällä seurueellamme matkaan (1900 kilometrin matka viiden ajopäivän aikana), mutta meidän neiti on sen verran lunki, ettei se niin mahdottomalta tuntunut. Meidän pesueen lisäksi matkassa oli vielä mukana Turon paras ystävä S, josta oli kyllä ihan suunnaton apu Velmun ja Pellervon kanssa. :) Jospas ensi kesänä uudelleen, vaikka vähän pidemmällä reissuajalla? ;)

Ain't nobody left but us these days

( Kuva: Weheartit.com )

Parhaita henkireikiä miun arkeeni on aina tuonut yksi ylitse muiden, musiikki. Erityisesti livemusiikki tarjoaa jotain sellaista ainutlaatuista, jota ei vaan saa mistään muualta. Kun biisi nappaa mukaansa ja olet yhtä sen ihmismassan ja valtaisan energian kanssa... Siinä ei ole tilaa karkaileville ajatuksille ja huomisesta huolehtimiselle. On vain se hetki.

Ei ole liioiteltua sanoa, että musiikki on tuonut mun elämääni paljon upeita asioita. Muun muassa parhaita ystäviäni en tuntisi todennäköisesti lainkaan ilman lempibändiäni, ja se on paljon se! Viikon päästä sunnuntaina lähdetään taas kahden vuoden tauon jälkeen yhdessä keikalle rehaamaan, ja jo pelkkä ajatus nostaa hymyn korviin saakka. Parasta parasta parasta! 

Vaikka jengimme on erinäisistä syistä vähän kutistunut, ja yksi bändin jäsenkin jättäytynyt toistaiseksi kiertueeta, niin... No, mua helpotti kovasti nämä Tove Janssonin sanat: "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." 

Ensi sunnuntaista tulee mieletön, ikimuistoinen ilta, jolloin hymyillään muistoille, nostetaan vaikka malja tai kaksi menneille, tunnetaan tulevaisuus jo nurkan takana, pikkumurusena jo läsnäkin... Mutta ennen kaikkea heittäydytään täysillä niihin tunteihin maailman parhaan bändin kanssa. Mä taidan ottaa pienen varaslähdön jo nyt, ja fiilistellä Velmun päiväuniajan näitä keikkoja, jotka osaan alusta loppuun niin hyvin. ;) Ei ole se sisäinen fanityttö tainnut mihinkään kadota äitiydenkään myötä, ja hyvä niin!

Odotettu vieras

Tiistaina saatiin kylään kovin kaivattu tyyppi. Tyttärelläni on sellainen spesiaali side muutamien ihmisten kanssa, ja tämä kyseinen herra kuuluu kyllä siihen joukkoon.

Juho vietti ison osan alkuvuodesta Panamassa ja muualla kaukana, ja palasi Suomeen - ainakin toistaiseksi - viime viikolla. Tiistaina tosiaan pamahti sitten meidän ovelle, ja toi vielä mukanaan ihanaisen siskonsa Ainon, jota en ole nähnyt... no, ihan liian pitkään aikaan. Eli jee! Ja sitähän se Velmukin huuteli vieraiden lähtöön saakka. Ee! Ee! Jjjee!

Tuliaiseksi Velmu sai valita Tyynenmeren rannalta poimituista simpukankuorista mieleisensä, ja pienen empimisen jälkeen sellainen löytyi. Nopeasti hän kuitenkin sujautti sen äitille säilytykseen. Sitä voidaan sitten ihmetellä, kun tulee Juhoa ikävä. Ihan kenelle tahansa meistä. :)

Niin voi käydä aika pian.

Sunnuntain säveliä

Yksi kaikkien aikojen kauneimmista kappaleista. Kevyt ja keväinen, kahden vuoden takaisen häidenalusajan mieleen niin elävästi palauttava. Miun sielunmaisemasta kertova, erityisesti musiikin kautta. Jotenkin tämä sopii taas tähän toukokuuhun, kuukausista kauneimpaan, niin mahdottoman hyvin.

Postia äidille

Lähdin tosiaan mukaan Ipanaisen järjestämään blogimammojen Sinulle on postia -hemmottelutempaukseen. Homma toimii Secret Santa -periaatteella, eli jokaiselle osallistujalle ilmoitettiin sähköpostilla oma salainen ystävä, jolle lähettää voimapaketti sekä huhti- että toukokuussa. Miä mattimyöhäinen lähetin oman pakettini ihan vähän ennen viimeistä mahdollista hetkeä, ja kuittaan oman pakettini saaduksi vielä myöhemmin. Toivottavasti tämä postaus nyt kuitenkin korvaa sen, että jouduit odottelemaan, rakas salainen ystäväni!

Jokunen viikko takaperin postiluukustamme nimittäin kolahti ihanilla värikkäillä postimerkeillä koristettu kirjekuori. Arvasin heti mistä on kyse, ja hihkuen kipitin makuuhuoneeseen pakettia avaamaan. Todella suloisen kortin (jonka jätin kuvaamatta, koska kannessa oli nimeni ja teksti muutenkin kiva pitää henkilökohtaisena) lisäksi paketissa oli kaksi asiaa.

 Yhdistelen tähän postaukseen iloisesti myös Instagram-kuvia. ;)

Salainen ystäväni oli löytänyt inspiraation pakettiin yhden maaliskuisen postaukseni haavelistauksesta, ja se lämmitti mieltä todella. En osaa kuvailla kuinka fiiliksissä olin kun aloin tutkia tuota kirjaa! Perheemme ykköskokki hyökkäsi toki seurakseni huokailemaan toinen toistaan ihanaisemmille resepteille, ja siinä samassa päätin, että tähän postaukseen yhdistän myös ensimmäiset kirjan ohjeilla tehdyt ruokakokeilut. Todistusaineistoa siitä, että kirja pääsi heti käyttöön. ;) (Myönnän heti, että suklaa taisi mennä jo saman päivän iltapäiväkahvin kaverina - ja oli muuten yksi parhaista tummista minttusuklaista ikinä!)

Eilen sitten päätimme viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Suurempaa työtä vaativat kokkaamiset (ja siivoamiset ym.) hoidetaan meillä yleensä niin, että Velmu seurailee touhuja Manducasta käsin. Siinä neiti on lähellä ja ehkä siksi usein tyytyväisin. :)

"Maailman parhaat kasvisruoat on keittokirja, jossa on maistuvia kasvisruokareseptejä Lähi-idästä, Afrikasta, Intiasta, Nepalista ja Sri Lankasta - sekä Kaakkois-Aasiasta, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta. Kunkin aluekohtaisen jakson alussa esitellään alueen ruokakulttuuria yleisesti: tyypillisimpiä raaka-aineita, tapoja ja tottumuksia sekä ruoanvalmistustapoja. Reseptien lisäksi mukana on usein tarina ohjeen hankkimisesta sekä Chrisin matkalla ottamia valokuvia." (Lähde.) Chris ja Carolyn Caldicott ovat kirjoittaneet ja kuvanneet ainakin näin amatöörin silmään todella kauniin ja asiapitoisen kasviskeittokirjan. Meillä oli pieniä vaikeuksia päättää, mitä herkkuja valmistaisimme ensimmäiseksi! Intia, Nepal ja Sri Lanka -osiosta valkkasimme sitten kolme ruokalajia kynttiläillallistamme varten.

Ruokalistalla oli kashmirilainen gobi, brinjal nalagarhin tapaan sekä narangi pulao. Vapaasti käännettyinä nämä ovat mausteista kukkakaali-currya, chili-jogurttikastikkeen kanssa tarjoiltuja paistettuja munakoisosiivuja, sekä taivaallisen hyvää appelsiiniriisiä. Perheellemme epätyypillisesti minä häärin tällä kertaa keittiössä ruoanlaittopuuhissa, samalla kun Turo hoiti Velmun iltatoimet. Halusin toki olla nyt itse kokkaamassa sitä maailman parasta kasvisruokaa, ja voi vitsi miten riemullista olikaan maistella niitä ihania makuja ruoanlaiton lomassa, ja tajuta, että tästä on oikeasti tulossa hyvää. Eikä mitään ihan semihyvää, vaan todella hyvää. Vaikka itse sanonkin. Ah.

Ruoka oli siis todella onnistunutta, ja Turo oli erityisen fiiliksissä valmistamastani illallisesta. :) Tästä rohkaistuneena uskaltauduin pyytämään meille illallisvieraita tälle päivälle maistamaan noita eilen tekemiäni herkkuja. Uskon, että tuo on vielä parempaa tänään, kun maut ovat saaneet hiukan tasaantua. Vesi kielellä täällä siis odotellaan iltaa. ;)

Eilisillan romanttinen illallinen. :)

Suurkiitos ja halaukset salaiselle ystävälleni tästä ensimmäisestä yllätyspaketista! Tällaiset onnistumisen kokemukset tuovat kyllä iloa elämään pidemmäksikin aikaa. :) ♥

01/05/13

 Turolta saatu synttärikimppu.

Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt,
yli lensivät kurkien aurat.
Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt,
nousee oraalle ohra ja kaurat.

Tuli toukokuu, pääsky sanoman toi:
kohta etelä lämmintä antaa.
Sinitaivaalla kiurun viserrys soi.
Tuuli peltojen tuoksua kantaa.

- Einari Vuorela

Keskustorin vappuhulinat 2013.

Vappupäivän aamuna heräsin keittiöstä kantautuviin kolinoihin. Turo valmisti herkkuaamiaisen, jonka toi miulle sänkyyn onnittelulaulun kera, Pellervon puhinan säestäessä. Velmu nukkui melkein yhdeksään, joten saimme syödä aamiaisen rauhassa 30 Rockia katsellen. Aika luksusta! Neidin aamutoimien jälkeen lähdettiin keskustaan vapputoria ihmettelemään. Oli hieman vanha olo, kun olimme torilla jo ennen kymmentä, siellä muiden lapsiperheiden keskellä. Kojujen välissä oli jopa ruhtinaallisesti tilaa liikkua, mitä ihmettä! Törmäsimme tuttuihin ja se oli kyllä niin kivaa, tuli sellainen tunne että on kotiutunut kaupunkiin kunnolla. :) Velmu tympääntyi kuitenkin menoon aika pian, ja olimme kotosalla normaaliin lounasaikaan. Päiväuniajan koittaessa miä leipaisin mustikkapiirakan, ja sitten odottelimme iltapäivää ja vieraita saapuvaksi.

 Pukeutumassa ITSE äitin synttärikaffitteluja varten.

Ja kävihän heitä aivan ihana joukkio kakkukahvilla. Turo oli taikonut kaupan pakastealtaasta todella maukkaan prinsessakakun omalle prinsessalleen - vai joko mä olen kuningatar nyt kun Velmu on olemassa? Yhtäkaikki sitä kehuttiin kovasti. Juhlat olivat leppoisat ja tunnelmalliset, kuulemma hyvin sankarittaren näköiset. :)

Sain lahjaksi mm. Moonrise Kingdom -elokuvan, Barbapapa-vappupallon sekä allaolevan kuvan kukat, jotka miespuolinen(!!!) ystävämme oli valinnut, koska ne muistuttivat häntä hääpuvustani! Olipa myös hyvin samantyylinen kimppu kuin Turon miulle ostama. Kai se sitten on oikeasti miun tyylinen. :)

25-vuotiaana olo ei näin parin päivän perusteella tunnu hassummalta. ;) Olen hurjan iloinen siitä, että nyt on taas kaunis, kaunis toukokuu. On ilo olla toukokuun lapsi! 

Toivottavasti kaikilla teilläkin oli rento ja mukava vappu! :)